Kärppien taival CHL:ssä päättyi
Viimeinenkin suomalaisjoukkue putosi Champions Hockey Leaguen jatkopeleistä, kun Oulun Kärpät joutui tyytymään kotonaan 1-1-tasapeliin RB Salzburgia vastaan tiistaina. Itävaltalaisjoukkue eteni CHL:n välieriin yhteismaalein 4-3.
RB Salzburg siirtyi 1-0-johtoon ensimmäisessä erässä. Vieraat pääsivät pelaamaan ylivoimaa ja Kärppien maaliverkko heilui ajassa 14:23 Alexander Rauchenwaldin survoessa kiekon oululaisten verkkoon. Kärpät tuli kuitenkin tasoihin heti toisen erän alussa. Aleksi Heponiemi tarjoili ja Oskar Osala sivalsi kiekon itävaltalaisten reppuun ajassa 21:47.
Toisessa erässä ei lisää maaleja nähty, eikä kolmannessakaan, joten puolivälierien ensimmäisen osaottelun kotikaukalossaan maalein 3-2-voittanut RB Salzburg eteni tammikuussa pelattaviin välieriin yhteismaalein 4-3.
– Maalin tekeminen oli tänään kiven alla. Kaveri puolusti hyvin maalin edustan ja veskari pelasi huippupelin. Onnellakin oli oma tekemisensä, sillä saatiin aikaan valtava määrä laukauksia ja tilanteita. Yksi vain meni sisään, harmitteli Kärppien valmennustiimin Lauri Mikkola taiston tauottua.
Kärpät todellakin vyörytti hyökkäyksiä itävaltalaisten maalille. Laukaukset menivät Kärpille peräti 61-18. Ottelutapahtumien valossa tippuminen CHL:stä kirpaisi erityisen kipeästi Kärppien leirissä.
– Totta kai se on iso pettymys. Tavoite oli pärjätä tässä sarjassa ja kaikki lyötiin tiskiin. Se ei tämän pidemmälle riittänyt, joten ei täällä olla hymyssä suin, Mikkola totesi.
Jos tuoreinta kirpaisevaa kokemusta ei oteta lukuun, niin Champions Hockey Leaguesta jäi oululaisille hyvät fiilikset.
– Erinomainen kokemus oli. Tämä on ollut pitkin kautta piristysruiske Liigan lisäksi ja ollaan päästy vähän kotimaan kamaralta pois. Ollaan pelattu huippujoukkueita vastaan ja erittäin hyviä pelejä, Mikkola totesi.
CHL:n välieräparit:
Red Bull München – Red Bull Salzburg
Frölunda HC – HC Plzen
Välierien ensimmäiset osaottelut pelataan 8. ja toiset osaottelut 15. tammikuuta. Finaali pelataan 5. helmikuuta.
C More näyttää välierät ja finaalin suorina lähetyksinä suoratoistopalvelussa www.cmore.fi.
Löydät kaikki CHL-uutiset, ottelutulokset, otteluohjelman ja pudotuspelikaavion osoitteesta https://www.championshockeyleague.com/en.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet