Katso täältä tuore dokumentti – Leo Komarov: Matka jatkuu
Jokaisella uudella tarinalla on alkunsa. Kesällä 2018 Leo Komarovilla umpeutui neljävuotinen sopimus Toronto Maple Leafsin kanssa ja edessä oli muutosten kesä.
Yhteensä noin 50 minuutin mittaisessa, kolmiosaisessa dokumentissa päästään kurkistamaan kulissien taakse suomalaisen NHL-tähden elämään.
Dokumenttia kuvattiin kesällä 2018 Komarovin nimeä kantavalla kiekkoleirillä Pajulahdessa ja Leksan KHL-aikaisessa asuinkaupungissa Moskovassa, jossa isäntä vie katsojat kierrokselle legendaarisen KHL-seuran Dynamo Moskovan ”bazaan” eli harjoituskeskukseen. Lisäksi dokumentissa vierailtiin marraskuussa New Yorkissa, ”Leksan” uudessa kotikaupungissa tutustumassa kiekkoarjen eroihin Toronton ja New Yorkin välillä.
Dokumenttisarjassa ääneen pääsevät Komarovin lisäksi kiekkoleirin muut isännät, kuten Pekka Jormakka sekä NHL-tähdet Mikael Granlund ja Valtteri Filppula. Miehet dokumenttielokuvan takana ovat NHL Without a Map –sarjasta tuttu Juho Manninen sekä Olli Horttana.
Komarov on tullut tutuksi siitä, että hän antaa mieluummin tekojensa puhua kaukalossa puolestaan. Dokumentissa kuullaan myös konkarin tuttua itseironiaa.
– Mä oon niinku Zlatan. Kaikki mitä mä teen niin mä oon paras. Paitsi lätkässä, ”Leksa” virnistää.
Dokumentin ensimmäisessä osassa saamme selville, miten Komarov kokee nyt Torontossa vietetyn aikansa ja kuullaan Mikael Granlundia.
Toisessa osassa tutustutaan Moskovan Dynamon bazaan. Ääneen pääsee myös Granlund.
Kolmannessa osassa silmin nähden onnellinen Komarov avaa ovet uuteen kotiinsa New Yorkissa. Miten elämä ja pelaaminen Islandersin organisaatiossa eroaa entisestä, ja mitä Leo Komarovin tulevaisuus pitää sisällään?
Leo Komarov: Matka jatkuu, osa 1
Leo Komarov: Matka jatkuu, osa 2
Leo Komarov: Matka jatkuu, osa 3
Lähde ja kuva: NordicBet
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Sanna Marinin ja Joni-kullan arjesta paljonpuhuvia kuvia
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa