Maailman vanhin jääkiekkoturnaus suorana C Morella – HPK mukana

C More näyttää suorina lähetyksinä joulukuussa pelattavan perinteikkään jääkiekkoturnauksen, Spengler Cupin. Sveitsin Davosissa järjestettävässä kiekkojuhlassa mukana on vuoden tauon jälkeen myös suomalaisseura, Hämeenlinnan Pallokerho.
HPK:n lisäksi turnaukseen ovat saaneet isäntäseura Davosilta kutsun Sveitsin ja Kanadan maajoukkueet, KHL-seura Dinamo Riika sekä CHL:stä tuttu tsekkiseura Mountfield.
C More näyttää 26.12.-31.12. järjestettävän turnauksen kaikki 11 ottelua kanavillaan sekä suoratoistopalvelussa www.cmore.fi suorina lähetyksinä. HPK pelaa turnauksessa varmuudella ainakin Dinamo Riikaa sekä Sveitsin maajoukkuetta vastaan. Sijoitusotteluita kertyy joukkueille menestyksestä riippuen yhdestä kolmeen kappaletta.
HPK:n lisäksi suomalaisväriä nähdään tänä vuonna ainakin Dinamon pelipaidassa (maailmanmestari Anssi Salmela) ja toivottavasti myös Davosissa – Sveitsin liigan viime kauden MVP Perttu Lindgren on kuitenkin kärsinyt sitkeästä lonkkavaivasta.
Team Canada koottaneen tälläkin kertaa pääasiassa eurooppalaisseuroista. Kanadan lisäksi Spengler Cup onkin tärkeä testi- ja valmistautumispaikka helmikuun olympialaisten vuoksi myös Sveitsin maajoukkueelle.
Vuodesta 1923 pelattua Spengler Cupia kutsutaan maailman vanhimmaksi jääkiekkoturnaukseksi. Kaksi edellistä turnausvoittoa on mennyt Kanadan joukkueelle, mutta takavuosilta löytyy myös eksoottisempia mestareita, kuten brittiläinen Oxford University. Suomalaisjoukkue ei ole päässyt nostelemaan mestaruuspokaalia kertaakaan.
Spengler Cupin ohjelma
ti 26.12. klo 16.10 Ottelu 1 Sveitsi – Dinamo Riika, C More Sport 1
ti 26.12. klo 21.15 Ottelu 2 Mountfield – Kanada, C More Sport 1
ke 27.12. klo 16.10 Ottelu 3 HPK – Ottelun 1 voittaja, C More Sport 1
ke 27.12. klo 21.15 Ottelu 4 Davos – Ottelun 2 häviäjä, C More Sport 1
to 28.12. klo 16.10 Ottelu 5 HPK – Ottelun 1 häviäjä, C More Sport 1
to 28.12. klo 21.15 Ottelu 6 Ottelun 2 voittaja – Davos, C More Sport 1
pe 29.12. klo 16.10 ja 21.15 Kaksi sijoitusottelua (”säälipleijarit”), C More Sport 1 ja 2
la 30.12. klo 16.10 ja 21.15 Välierät, C More Sport 1 ja 2
su 31.12. klo 13.10 Finaali, C More Sport 1
Kaikki ottelut suorina lähetyksinä myös suoratoistopalvelussa www.cmore.fi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”