Nuorten Leijonien valmentajalle potkut kesken kisojen
Kanadan MM-kisoissa karsintasarjaan ajautuneen Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen valmennus vaihtuu ennen Suomen alkusarjan viimeistä ottelua Sveitsiä vastaan.
Päävastuun Nuorten Leijonien valmennuksesta kantaa tästä päivästä eteenpäin Jussi Ahokas, joka aiemmin sovitun mukaisesti toimii alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajana tulevalla kaudella. Ahokas luotsasi viime keväänä Suomen alle 18-vuotiaat MM-kultaan toimittuaan ikäluokan päävalmentajana alle 16-vuotiaiden maajoukkueesta alkaen.
Päävalmentajana toimineen Jukka Rautakorven lisäksi sivuun siirrettiin Rauli Urama, Aleksander Barkov ja Marko Ojanen.
Ahokkaan lisäksi Nuorten Leijonien valmennuksessa ovat mukana tulevissa karsintasarjan otteluissa Tommi Niemelä sekä maalivahtivahtivalmentaja Aki Näykki. Niemelä toimii päätyönään alle 17-vuotiaiden poikien maajoukkueen päävalmentajana.
Lohko A:n viimeiseksi jäänyt Suomi kohtaa Nuorten MM-kisojen karsintasarjassa B-lohkon viimeiseksi jääneen Latvian. Paras kolmesta -menetelmällä pelattava karsintasarja alkaa maanantaina 2. tammikuuta. Karsintasarjan voittaja säilyttää paikkansa Nuorten MM-kisojen korkeimmalla sarjatasolla, häviäjä putoaa tulevalla kaudella sarjaporrasta alemmaksi.
Suomi kohtaa alkusarjan viimeisessä ottelussaan Sveitsin. Tulevana yönä pelattava ottelu alkaa Suomen aikaan tammikuun puolella, klo 00:30.
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta