Ohhoh! Playboy on maailman seksikkäimmäksi urheilijaksi valitun Alican perässä – Katso kuvat
Saksalainen 400 metrin juoksija Alica Schmidt valittiin taannoin maailman seksikkäimmäksi urheilijaksi australialaisjulkaisu Busted Coveragessa. Nainen on nyt kertonut suosionsa räjähtäneen ja työtarjouksia satelevan.
Hurjaa suosiota sosiaalisessa mediassa nauttiva 21-vuotias on saanut valinnan jälkeen myös uusia työtarjouksia mallimaailmasta. Joihinkin tarjouksiin nuori saksalainen on uskaltanut tarttua, mutta eteen on tullut välillä sopimattomiakin työtarjouksia.
– Olen hylännyt monta tarjousta, koska ne eivät sovi aikatauluuni. Urheilu tulee selvänä ykkösenä. Kuitenkin olen ollut yhteydessä mallitoimistoon, jonka palkkalistoilla on joitakin urheilijoita. He ottavat harjoitusohjelmamme huomioon.
Myös Playboy otti yhteyttä Scmidtiin, mutta saksalainen tyrmäsi lehden kosiskelun heti.
– Hylkäsin sen tarjouksen!
Hän kertoo tähtäävänsä ensi kesän olympialaisiin Tokiossa.
– Kaikki ylimääräinen vapaa-aika on ollut todella outoa minulle karanteenin aikana. Pääsen onneksi viimein takaisin radalle treenaamaan. Viime kuussa tein kaiken yksin tai pareissa ulkona, Schmidt kommentoi.
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”

- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”