Shokkiuutinen! Lotta Harala jäi kiinni dopingrikkeestä
Suomen yleisurheilutanner tömisi, kun maan pika-aiturihuippuihin kuuluva Lotta Harala on jäänyt kiinni dopingrikkeestä.
Harala sai tiedon kärähtämisestä jo 25.8.2020. Hänen näytteestään löytyi viitteitä 5-metyyliheksaani-2-amiinista.
Antidopingasioiden kurinpitolautakunta piti Haralan ottaneen kiellettyä ainetta vahingossa. Päätöksen mukaan kielletty aine päätyi Haralan elimistöön ravintolisästä, jonka pakkauksessa tai tuoteselosteessa ei mainittu kiellettyä ainetta.
Kielletyn aineen määrä oli myös niin pieni, ettei kurinpitolautakunta usko Haralan hyötyneen aineesta.
Kurinpitolautakunta asetti Haralan kolmen kuukauden urheiluntoimintakieltoon, joka päättyi 12.1.2021.
Harala otti kantaa kärähtämiseen Instagramissa julkaisemassa kirjoituksessaan.
– Toivon, ettei yksikään urheilija vastaisuudessa joutuisi kokemaan tätä painajaista, jonka olen läpikäynyt.
– Siksi painotan, käytäthän lisäravinteita vain tarkkaan harkitusti ja tarpeen niin vaatiessa. Tarkistathan äärimmäisellä huolellisuudella kaiken voitavasi tuotteen puhtaudesta. Enempää emme urheilijoina voi tehdä ja silti epäpuhtaudet lisäravinteissa ovat mahdollisia.
– Onneksi tämä kaikki on nyt osaltani takana, luotan hyvään tulevaan, Harala kirjoitti.
Jos et näe julkaisua, voit katsoa sen täältä.
Lue myös:
Lotta Haralan suuri suru – ”Siellä vaarin luono sun on hyvä olla”
Upeavartaloinen Lotta Harala mukaan fitness-ohjelmaan – katso kuvat tiukasta kisakunnosta!
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”