Venäläishiihtäjän sikailu suomalaishiihtäjää kohtaan johti rikosilmoitukseen – katso video törkeästä tempusta
Viikonloppuna kilpailtiin maastohiihdon maailmancupin merkeissä Salpausselällä. Kilpailut saivat ikävän käänteen miesten viestissä, kun Venäjän Aleksandr Bolshunov jyräsi maalialueella Suomen Joni Mäen.
Tapahtumat saivat alkunsa viestin ankkuriosuudella, kun Mäki ja Bolshunov kävivät kovaa taistelua toisesta sijasta. Kaksikon ratkaisu meni loppukiritaisteluun, jonka Mäki lopulta voitti. Bolshunov tulistui siitä, että hänen näkemyksensä mukaan Mäki tuli hänen eteensä loppusuoralla estäen hänen ohituksensa. Bolshunov osoitti jo tuossa vaiheessa tyytymättömyyttään, kun hän yritti lyödä sauvalla Mäkeä. Mäen päästessä maaliin tuulettamaan joukkuekavereidensa kanssa, Bolshunov taklasi Mäkeä törkeästi selästä kaataen tämän kumoon. Bolshunovin temppu toi Venäjälle hylkäyksen kisasta. Mäki loukkasi tilanteessa kätensä, mutta murtumia ei onneksi löytynyt.
Bolshunovin törttöilystä on tehty myös rikosilmoitus. Hiihtoliiton tiedotteen mukaan Mäki ei ole kuitenkaan tehnyt asiasta rikosilmoitusta eikä vie asiaa jatkokäsittelyyn.
Then he crashes into him at the finish!
Jos et näe julkaisua, voit katsoa sen täältä.
Lue myös:
Iivo Niskanen julkaisi jäätävän kuvan – katso!
Iivo Niskanen julkaisi koskettavan kuvan lemmikkinsä poismenon johdosta – katso kuva
Hiihtotähden ajattelematon Instagram-julkaisu herätti someraivon: ”Oletko mielisairas?”
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta