87 % lentomatkustajista ei tiedä oikeuksistaan saada korvauksia – näillä perusteilla niitä maksetaan
Joululomat ovat tänä vuonna ennätyspitkät, mikä kannustaa monia lähtemään ulkomaille joulunviettoon.
Vilkkaana ja kylmänä sesonkina lennoille voi myös tulla viivästymisiä ja peruuntumisia. Lentomatkustuksen merkittävästä yleistymisestä huolimatta harva matkustaja jättää silti valituksen tai hakee korvauksia kokemastaan vaivasta.
Suurin syy tähän on, että maailmanlaajuisesti 87 % lentomatkustajista ei tiedä oikeuksistaan.
Älä jää tyhjin käsin – sinulla on oikeus valitukseen ja korvauksiin
Älä suostu vaiennettavaksi. Sinulla on aina oikeus jättää valitus lentoyhtiön mokatessa, vaikka korvauksen saamisen ehdot eivät täyttyisikään. EC 261 -asetuksen perusteella lentoyhtiö saattaa olla velvoitettu maksamaan matkustajalle enintään 600 euron vakiokorvauksen.Näillä perusteilla korvauksia maksetaan
Korvausvelvoite astuu voimaan, jos lento on lentoyhtiön toiminnan takia myöhässä yli kolme tuntia, jos sen peruuntuminen aiheuttaa yli kahden tunnin myöhästymisen kohteeseen tai jos matkustajaa ei ylibuukkauksen takia päästetä lennolle ja saapuminen lopulliseen kohteeseen myöhästyy yli kolme tuntia. Jotta asetus on sovellettavissa, lähtölentokentän täytyy olla EU-alueella, tai kyseessä olevan lentoyhtiön täytyy olla perustettu EU-alueella. Korvausvelvoite on voimassa kolme vuotta lennon jälkeen. Oikeutensa korvauksiin voi tarkistaa AirHelpin kotisivuilta tai Boarding Pass Scanner -sovelluksella. Sen avulla voi ladata kuvan omasta tarkastuskortistaan ohjelmiston arvioitavaksi, minkä jälkeen sovellus osaa kertoa, onko matkustaja oikeutettu korvauksiin. Lähde: AirHelp Kuva: PixabayLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Beckhamien perheriita syvenee – Nyt puhuu Brooklynin vaimo
- Lotta Hintsa hehkui vauvakutsuilla – Aviomiehen liikuttava tempaus herkisti
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Lotta Hintsa hehkui vauvakutsuilla – Aviomiehen liikuttava tempaus herkisti
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?