
Arkeologi antoi Stonehengelle kaksimielisen selityksen
Iso-Britannian kuuluisa monumentti Stonehenge on aina ollut mysteerin ympäröimä. Vuosituhansia vanhan kivirakennelman tarkoituksesta on esitetty useita teorioita. Osa teorioista on ollut tieteellisiä ja osa puhtaasti mytologioihin perustuvia.
Arkeologi Terence Meaden on nyt esittänyt uuden teorian monumentin alkuperäisestä tarkoituksesta. Hän uskoo, että rakennelmaa käytettiin hedelmällisyysriiteissä. Kivirakennelmien tekemät varjot oli Meadenin mukaan suunniteltu muistuttamaan miehistä elintä.
Meadenin mukaan kivet on aseteltu siten, että otollisina päivinä auringonnousun aikaan kivet muodostivat fallisen eli penistä muistuttavan varjon, joka penetroi naiseutta ja hedelmällisyyttä edustavan kiven.
Unescon suojelukohteeksi julistettua monumenttia on tutkittu jo satojen vuosien ajan. Kivirakennelmien rakennusmenetelmästä ei juurikaan ole tietoa. Monet muut asiantuntijat ovat jo ehtineet julistaa Meadenin teorian olevan pötyä.
Lähde: Meaww
Kuva: Pixabay
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut