Aviopari ei rakastellut vuosikymmeneen – mies leikkasi peniksensä irti
Meillä kaikilla on kuivia kausia seksin suhteen, mutta yleensä niistä päästään yli ilman sen suurempia ruumiillisia vammoja.
Näin ei kuitenkaan käynyt Ghasi Ramille, joka veti homman täysin överiksi. Avioseksin puuttumattomuuteen kyllästynyt mies päätti käsitellä ongelman leikkaamalla oman peniksensä irti.
Ram ja hänen vaimonsa eivät olleet miehen mukaan ”fyysisessä suhteessa” viimeiseen vuosikymmeneen. Seksin tiedetään lievittävän stressiä, joten ilmeisesti 10 vuoden aikana kasaaantunut stressi oli liikaa Ramille, sillä lopulta hän ajautui äärimmäisen rajuun päätökseen.
Ram tuli kotiin humalassa ja yritti viimeisen kerran saada vaimonsa suostumaan seksiiin, mutta vaimo ei lämmennyt miehen lähentelyille. Tilanteeseen turhautunut Ram otti veitsen ja leikkasi vehkeensä irti vaimon edessä.
37-vuotias Ram on ollut naimisissa vaimonsa kanssa 18 vuotta ja heillä on 3 lasta. Vaimon mukaan Ram ei kuunnellut häntä eikä välittänyt hänen tunteistaan.
Asian ydin on siis tämä: mies, kuuntele naistasi ja kohtele häntä kunnioituksella, ettet päädy johonkin todella typerään ratkaisuun.
Lähde ja kuva: FHM
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Yleinen tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta