HS: Antti Tuisku vietti railakasta bileiltaa Espanjassa – poliisit paikalle!
Laulaja Antti Tuisku on vihdoin palannut tauoltaan ja julkaisi tänään perjantaina odotetun ”Valittu kansa” -nimisen albumin. Tuisku on uudella, astetta hengellisemmällä musiikillaan saanut suitsutusta niin faneilta kuin kriitikoiltakin.
Tuisku vietti 1,5 vuotta kestävää taukoaan Espanjan lämmössä ja suoritti etäopintona liikunnan alan ammattitutkinnon. Samalla hän työsti uutta albumiaan. Mies kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa tajunneensa vasta ulkomailla, miten paljon hänen arkeaan Suomessa määrittää se, että ihmiset tunnistavat hänet kaikkialla.
– Se näkyy joka ikisessä asiassa, mitä arjessani teen. Suomessa minuun on pinttynyt niin syvälle selviytymistapa, että en voi mennä tuolla rauhassa ja en voi ajatella olevani kuka vain. Espanjassa oli ihanaa, kun minun ei tarvinnut miettiä näitä asioita yhtään, Tuisku sanoo HS:lle.
Tuisku ehti Espanjassa ollessaan myös rentoutua ja juhlia. Yksi baari-illoista eskaloitui kuitenkin oikein kunnolla, kun Tuisku omien sanojensa mukaan ”hörskytteli juomia liian innoissaan”.
– Paikalle kutsuttiin poliisit selvittämään asiaa. Olin helpottunut, koska ei tarvinnut heidän kanssaan keskustellessa miettiä, missähän lehdessä tämäkin pian on.
Laulaja sanoo tiedostavansa, että suututtaa varmasti osan ihmisistä albuminsa teemoilla. Hän on kuitenkin itse tyytyvväinen lopputulokseen ja kuvailee levyä ”elämänsä isoimmaksi”.
– Albumilla kuuluu ihmisen kaipuu hengelliseen kotiin – sellaiseen rauhaan, jota varmasti kaikki tällä planeetalla ennemmin tai myöhemmin etsivät. Kappaleissa kyseenalaistetaan suuria auktoriteetteja ja sitä kautta myös ihmisiä, jotka asettuvat korkeampaan asemaan arvostelemaan muita, Tuisku kiteyttää.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Shirly Karvinen puhuu suunsa puhtaaksi erosta Sannin kanssa: ”Tuntuu raskaalta”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Shirly Karvinen puhuu suunsa puhtaaksi erosta Sannin kanssa: ”Tuntuu raskaalta”