Iiiiiiiiik! Kangistava kauhu laskeutuu jälleen Linnanmäen ylle
Linnanmäen suosittu teematapahtuma iik!week valtaa huvipuiston syyskuun alussa tuoden puistoon riivattuja miimikoita, kauhuhahmoja rajan takaa ja erilaisia elämyksellisiä teemoituksia.
Kauhistuttavan karmaiseva tapahtuma järjestetään 5.-16.9 keskiviikosta sunnuntaihin. Puisto pukeutuu kauhuun päivittäin klo 16 alkaen. Kahtena lauantaina kauhu jatkuu aina keskiyöhön asti!
Kolmatta kertaa järjestettävä iik!week tuo huvipuistoon kauhistuttavan karmaisevaa ohjelmaa, joka hyytää sisuskaluja. Hahmot rajan takaa saapuvat vaeltamaan huvipuiston kauhualueelle ja kauhistuttajat valtaavat kammokohteet – pienimpien lasten kannattaakin valita jokin toinen päivä huvipuistovierailulle.
Kauhuteema tulee olemaan esillä monilla puiston alueilla. Uutuutena nähdään ohjelmalava Estradin edustalle rakentuva livekauhukohde Romuttamo, jossa rohkeimpia odottaa karmiva yllätys. Vesitorni taas kätkee sisäänsä ”Unohdetut” -kauhukokemuksen, joka saa toden tuntua näyttelijöiden läsnäolosta. Kauhun nälkään voi virittäytyä myös taikajuomien ja rapsahtelevan tummanpuhuvien ruoka-annosten äärellä.
Tuoreita tuulahduksia nähdään myös terassiravintola Keitaalla, jossa bailataan synkkien bileiden muodossa aina keskiyöhön saakka lauantaina 8.9. Tällöin puistossa virittäydytään goottihenkeen, kun illalla järjestetään ensin kauhuteemainen asukilpailu, jonka jälkeen eräs tuomariston jäsenistä, Jussi69, avaa levyarkkunsa asiakkaiden riemuksi.
– Olemme saaneet asiakkailtamme loistavaa palautetta iik!weekistä. Kolmannen vuoden kunniaksi olemme lisänneet kierroksia panostamalla livekauhuun ja todentuntuiseen teemoitukseen. Haluamme aina tarjota ainutlaatuisia elämyksiä ja tänä vuonna Linnanmäen Kinossa nähdään myös maailman ensi-illassa Nunna-kauhuelokuva iik!weekin aikana, kertoo Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin.
Kauhualueiden lisäksi myös laitteita teemoitetaan tapahtuman tyyliin. Selkäpiitä karmivia oikeita näyttelijöitä voi tavata mm. Kammokujalla, Kyöpelinvuoren hotellissa sekä Taikasirkuksessa. Lujahermoisille elämyksenetsijöille on luvassa mm. huikea kauhuteatteriesitys ”Kadonnut tytär” ja veret seisauttava virtuaalikokemus Linnunrata eXtrassa. Myös näköalatorni Panoraaman leppoisa kyyditys muuttuu äänimaailmaltaan jännittäväksi teematapahtuman tyyliin.
Pimeyden viitta lehahtaa yli huvipuiston päivittäin klo 16. Tällöin värikkään kupliva huvipuistotunnelma muuttuu kalmankalpeaksi. iik!Week järjestetään 5.-16.9.2018 keskiviikosta sunnuntaihin. Kauhutapahtuman maanantait ja tiistait jännityksentäyteinen huvipuisto kerää voimiaan ja tällöin Linnanmäki on suljettu. Alaikäsuositus on 12-16 vuotta nuoren kauhunsietokyvyn mukaan, mutta yläikärajaa ei kauhusta nauttimiselle ole.
Lisätietoja Linnanmäen verkkosivuilla.
STT

Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”