IL: Aki Mannisen kalastusreissulle ikävä loppu – Norjan poliisit veivät kuulusteluihin: ”Siellä istuimme kopissa”
Hyvinvointiyrittäjänä ja tosi-tv-kasvona koko Suomelle tunnetuksi tullut Aki Manninen ajoi viikonloppuna asuntoautolla Norjaan yhdessä ystävänsä ja 12-vuotiaan kummipoikansa kanssa.
Tarkoituksena oli viettää rentoa kalastuslomaa ja ottaa etäisyyttä julkisista kohuista, joiden keskiöön Manninen on tänä keväänä joutunut.
Nyt Mannisen reissu on kuitenkin saanut ikävän käänteen, sillä Norjan poliisi määräsi kolmikon ottamaan suunnakseen koto-Suomen. Syynä tähän oli vallitseva koronatilanne.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä norjalainen Nordlys-lehti. Suomessa Mannisen kalastusreissun päättymisestä kertoi Iltalehti.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Iltalehden tuoreessa haastattelussa Manninen sanoo, että hänen Norjan matkansa oli herättänyt runsaasti keskustelua eri sosiaalisen median kanavilla. Norjan poliisin mukaan useat suomalaiset olivat soittaneet heille ilmiantaakseen Mannisen laittoman oleilun maassa.
Manninen ystävineen joutui poliisikuulusteluihin, josta heidät passitettiin kotiin.
– Siellä me istuimme oikein kopissa. Samalla selvisi, että Norjan puolella rajavalvonta oli pettänyt. Me olimme tulleet maahan hyvässä uskossa, ja uskoimme toimineemme säädösten mukaan, Manninen toteaa Iltalehdelle.
Tilanne lähinnä naurattaa Mannista, joka on saanut kokea jos jonkinmoisia haasteita tämän kevään aikana.
– Ensin tuli kenkää Neloselta, nyt kalareissulta, Manninen kuvailee nauraen.
Lue myös:
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta