IL: Eduskuntaan pyrkii 125 rikoksesta tuomittua ehdokasta, rikoslistalla myös tunnettuja nimiä
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona, joten osa äänistä on jo annettu, mutta äänestäjillä ei ole ehdokkaista kaikkea tiedossa, sillä Iltalehden mukaan mukaan peräti 125 kansanedustajaehdokkaalla on verrattain tuore tuomio rikoksesta.
Iltalehti selvitti eduskuntavaaleissa ehdolla olevien rikostuomiot vuosilta 2012–2019 ja listalta paljastui monia yllätyksiä. Yhteensä rikostuomioita on 173 kpl 74 erilaisesta rikoksesta. Listalta löytyy mm. tapon yritys, vapaudenriisto, ryöstö, pahoinpitelyjä, petoksia, törkeitä rattijuopumuksia, törkeitä huumerikoksia, törkeitä kirjanpitorikoksia, liikenneturvallisuuden vaarantamisia, jne.
Eniten rikoksista tuomittuja ehdokkaita on Paavo Väyrysen tähtiliikkeellä (stl), jonka listoilla on 18 rikostuomion vuosina 2012-19 saanutta ehdokasta.
Seuraavaksi eniten tuomittuja on perussuomalaisilla (14), sinisillä (13) ja Harry Harkimon johtamalla Liike Nytillä (8), joka ei tosin ole virallinen puolue.
Rikoslistan tunnetuimpia ehdokkaita ovat sdp:n Antti Rinne, keskustan Antti Kaikkonen, kokoomuksen Eero Lehti, sekä perussuomalaisten Jussi Halla-Aho, Sebastian Tynkkynen ja Teuvo Hakkarainen.
Lähde ja koko lista kaikista ehdokkaista sekä tuomioista: Iltalehti
Kuva: Wikimedia Commons
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”