IL: Veronica Verho avautuu lääkäreiltä saamastaan tuomiosta – ”Tämä on ihan p**kaa”
Suosittu somevaikuttaja ja mediapersoona Veronica Verho on puhunut julkisuudessa omasta hedelmällisyysongelmastaan. Nyt Verho kertoo Iltalehden tuoreessa haastattelussa saaneensa lopullisen tuomion hedelmällisyystutkimuksista.
Verho sanoo, että lääkäreiden mukaan hän ei pysty saamaan luonnollisesti lapsia. Hän kärsii munasarjojen vajaatoiminnasta, mikä tarkoittaa munasarjojen toimintahäiriötä.
Verhon on kuitenkin mahdollista tulla raskaaksi lääketieteen avulla, jolloin ratkaisuna olisi munasolujen lahjoittaja. Toinen vaihtoehto lapsen saamiselle on adoptio.
Haastattelussa Verho kertoo olevansa kiitollinen siitä, että hänellä on hänen puolisonsa Juhani Koskinen vierellään tukemassa.
– Suurin tuki on se, että minulla on sellainen kumppani, jolla on rauha tämän asian kanssa. Hän tukee minua ja on 100 prosenttia asiassa mukana, Verho iloitsee Iltalehdelle.
– Jos minulla tulee se heikko hetki, niin minulla on aina se olkapää, johon voi nojata ja sanoa, että tämä on ihan paskaa, hän summaa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Verhon mukaan Koskinen painottaa vahvasti sitä, että pariskunta pääsee tilanteesta yhdessä ylitse.
Verho ei koe olevansa katkera tilanteestaan, vaan iloitsee aidosti ystäviensä perheenlisäyksestä.
Lue myös:
Veronica Verho kävi Juhanin kanssa vakavan keskustelun – syynä parin vuoden takainen diagnoosi
Veronica Verholle ja Juhani-rakkaalle perheenlisäystä – ”Tervetuloa kotiin”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa
- Sanna Marinin ja Joni-kullan arjesta paljonpuhuvia kuvia