
IS: Yrittäjä epäili koronaa Oura-sormuksen datan perusteella – tutkimusyhteistyö otti uuden suunnan
Kun suomalainen yrittäjä kertoi sosiaalisessa mediassa epäilleensä koronatartuntaa Oura-hyvinvointisormuksen mittausdatan perusteella ja sai positiivisen tuloksen virustestistä, valpastuivat myös Oulussa valmistettavan sormuksen tekijät.
Oura Healthin talousjohtaja Mikko Kärkkäinen kertoo Iltasanomille, että tutkimusyhteistyö Kalifornian yliopiston (UCSF) kanssa on saanut koronavirusepidemian aikana uuden suunnan.
Hyvinvointisormus mittaa kehon signaaleja, kuten kehon lämpötilaa, sykettä, sykevälivaihtelua ja hengitystaajuutta.
– Kun ihminen sairastuu, se näkyy monesti yhdessä tai useammassa näistä mittareista, Kärkkäinen kertoo.
Hän kuitenkin muistuttaa, että sormus ei ole lääketieteellinen laite. Käyttäjän tulee siis peilata vointiaan sormuksen antamiin tietoihin ja tarvittaessa olla yhteydessä lääkäriin.
Muhkea rahoitus
Yhtiö julkisti aiemmin, että se on kerännyt noin 26 miljoonan euron sijoituspotin. Rahoittajina ovat muun muassa Googlen riskipääomarahasto Gradient Ventures, Twitterin toimitusjohtajan rahoitusyhtiö Square sekä riskisijoitusrahasto Forerunner Ventures.
Uuden rahoituksen myötä Oura Health panostaakin nyt erityisesti tuotekehitykseen ja globaaliin markkinointiin.
– Nyt saatu rahoitus mahdollistaa toiminnan kasvattamisen haastavan markkinatilanteen pitkittyessäkin. Terveys ja hyvinvointi ovat nyt luonnollisesti kuluttajien mielessä korkeammalla, Kärkkäinen kertoo.
Myös useat suuryritykset ovat kyselleet hyvinvointisormuksesta. Ne haluaisivat käyttää sormusta henkilöstönsä turvaamiseksi ja mahdollisten tartuntaketjujen pysäyttämiseksi ennakoimalla.
Toimituskyky säilynyt koronakriisistä huolimatta
Ouran tuotteita valmistetaan Oulun Haukiputaan lisäksi myös Virossa ja sormuksen elektroniikkakomponentit valmistetaan Kiinassa.
– Toimituskatkoksiin oli varauduttu tavalliseen tapaan Kiinan uuden vuoden takia mikä mahdollisti katkeamattoman tuotannon, kertoo Oura Healthin hankintajohtaja Vesa Hämäläinen.
Hänen mukaansa jakelu asiakkaille on toiminut sujuvasti, vaikka liikkumisrajoituksista aiheutuvia pieniä viiveitä on ajoittain ollut eri puolilla maailmaa.
Tuotteiden kysyntä ja yrityksen kasvu ovat jatkuneet vahvoina viimeiset kaksi vuotta ja käyttäjille on toimitettu jo yli 150 000 sormusta.
– Panostus hyvinvointiin on maailmantilanteesta johtuen ihmisillä keskeisenä, joten odotettavissa ei ole kysynnän merkittävää hiipumista, Kärkkäinen arvioi.
Yksi tunnetuimpia sormuksen käyttäjiä on Englannin prinssi Harry.
Lähde: Iltasanomat
Kuva: Kuvakaappaus, Instagram
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025