Johnny Deppin ex-vaimo voi joutua jopa kolmeksi vuodeksi vankilaan todisteiden väärentämisestä
Johnny Depp, 56, ja Amber Heard, 33, tapasivat vuonna 2011 The Rum Diary -elokuvan kuvauksissa ja menivät naimisiin vuoden 2015 helmikuussa. Heard haki avioeroa toukokuussa vuonna 2016 ja väitti Deppin pahoinpidelleen häntä henkisesti ja fyysisesti.
Avioero astui voimaan vuonna 2017 ja seuraavan vuoden joulukuussa Heard julkaisi kirjoitelman, jossa hän puhui avioliitossa kokemastaan väkivallasta. Pian tämän jälkeen Depp nosti 50 miljoonan dollarin kunnianloukkauskanteen entistä vaimoaan vastaan.
Aquaman-elokuvasta tuttu Amber Heard väitti muun muassa Johnny Deppin aiheuttaneen hänelle kaksi mustaa silmää riidan yhteydessä. International Business Times kertoo Heardin stylistin Samantha McMillenin kiistävän näyttelijättären väitteen.
— Näin selvästi, että Amber Heardillä ei ollut näkyviä merkkejä, mustelmia, viiltoja tai vammoja kasvoissa tai muissa ruumiinosissa, McMillen kertoo.
Jos Heard todetaan syylliseksi todisteiden väärentämisestä, hän voi joutua jopa kolmeksi vuodeksi vankilaan Kalifornian rikoslain mukaisesti.
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”