Juontaja Veronica Verho paljastaa: ”Jos elämäntilanne olisi toinen, tämä olisi ainoa rakkausreality, mihin osallistuisin”
Love Island Suomi -sarjan kolmas tuotantokausi käynnistyy maanantaina C Moressa ja AVA-kanavalla. Ohjelman uutena juontajana nähdään Veronica Verho, joka kertoo Love Islandin juontajan pestin olevan valtava kunnia.
TAUSTAA: Tässä ovat uudet Love Island Suomi -saarelaiset!
– Kun ensimmäinen Love Island Suomi tuli, se oli ensimaistiaiseni sarjasta – en ollut jostain syystä katsonut niitä muiden maiden versioita. Ja jo silloin sanoin ystävälleni, että jos saisin itse valita, mitä ohjelmaa juontaisin, se olisi tämä. Eli tämä työ on selkeästi ollut itselleni selvä juttu jo aika kauan, Veronica kertoo kanavan tiedotteessa.
Love Island -formaatti on hurmannut ympäri maailman. Sarjan menestykselle on Veronican mukaan ”vähän tylsä” selitys.
– Se on tylsästi sanottu, mutta tämä on hyvän mielen ohjelma. Olen itse niin tunneihminen, että kun katson jotain ohjelmaa, tunnen ne osallistujien tunteet. Love Islandia katsoessa ei ole koskaan tullut paha mieli saarelaisten puolesta. Jos olisin eri elämäntilanteessa, niin tämä olisi ainoa rakkausreality, mihin osallistuisin, hän sanoo.
Suureen Love Island Suomi -seikkailuun lähteviä Veronica ohjeistaa ottamaan ajasta kaiken irti: nyt on mahdollisuus lähteä tapaamaan ihmisiä omien piirien ulkopuolelta, erilaisista lähtökohdista.
– Sanoisin kaikille saarelaisille, että menkää villaan tosi avoimin mielin. Älkääkä ottako paineita rakkauden löytämisestä, asiat tapahtuvat jos ovat tapahtuakseen. Tutustu ihmisiin, älä ulkokuoriin. Nyt siihen on aikaa!
Lue myös:
HS: Anu Palevaara avautuu roolistaan Salkkareiden Jenninä: ”Naisena vähän kirveli näytellä sitä”
LUE MYÖS:
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille