Kadonnut teini löydettiin hotellin pakastimesta kuolleena
Ystäviensä kanssa juhlimassa ollut Kenneka Jenkins, 19, katosi hotellista Yhdysvaltojen Illinoisissa. Myöhemmin hänen ruumiinsa löydettiin hotellin pakastimesta. Jenkins löydettiin lähes vuorokausi sen jälkeen, kun hänen ystävänsä olivat soittaneet hänen äidilleen kertoakseen tytön kadonneen.
Jenkinsin äiti Tereasa Martin kertoi menneensä hotellille auttamaan tyttärensä etsinnöissä. Muutama tunti myöhemmin perhe ilmoitti Jenkinsin kadonneeksi.
Poliisit kertovat kolmen jälkeen aamuyöllä kuvatun videon näyttävän, kuinka humalainen Jenkins kävelee lähellä hotellin vastaanottoa. Poliisien teorian mukaan päihtynyt tyttö oli kävellyt pakastimeen vahingossa ja jäänyt lukkojen taakse.
– Olen kauhuissani. Kukaan ei olisi voinut kuvitella mitään tällaista. Se on uskomatonta, Martin totesi.
Martin ei usko tyttärensä kuoleman olleen vahinko. Hän epäilee poliisien kertomusta, sillä uskoo, että tytön olisi ollut vaikea avata pakastimen raskaat ovet yksin. Äidin mukaan tytär olisi ymmärtänyt olevansa väärässä paikassa. Martin on myös tyytymätön hotellin henkilökuntaan, joka ei hänen mukaansa ottanut etsintöjä riittävän vakavasti.
Lähde: New York Post
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa