Katso miten käy, kun toteutetaan asioita ilman järjenkäyttöä – Voisitko käydä tällaisissa vessoissa?
Kaikki ei mene aina niin kuin Strömsössä, mutta näiden kuvien perusteella pienikin järjenhiven olisi voinut pelastaa katastrofeilta. Ei voida kuin ihmetellä, että miten näin on voinut käydä. Kenellä tulee esimerkiksi mieleen maalata vessan seinät kakanvärisellä maalilla? Hyi, kuka pystyisi käymään tämän alla olevan kuvan vessassa tai vessakopissa, jonka päällä on peili peilaamassa vessakoppia kaikille vessatilassa oleville.
Näiden mainosten suunnittelija ei ole hoksannut, että ikkunat ovat välillä auki.
Joku ajattelematon on päässyt myös vaikuttamaan liikennesuunniteluun. Aika vähän on jätetty jalankulkijoille tilaa, ja pyörällä ei ole kovin turvallista ajaa tuollaisen kaivon päältä.
Jos purkit ovat täysin samanlaisia, olisiko mahdollista, että käyttäisit ruuanlaitossa öljysprayn sijaan hyönteismyrkkyä? Tämän oikeanpuoleisen kuvan mainoksen paikka on mennyt ehkä vähän pieleen, jos tarkoitus ei ole vain hauskuuttaa muita tuollaisella tötteröllä miehen jalkojen välissä.
Näissä kuvissa nähdään, kuinka maailmaa ei pelasteta vain puheilla. Tässä lehdessä varoitetaan muovipussien vaarallisuudesta, kun ne joutuvat luontoon. Ja silti tämä lehti on pakattu muovipussiin ja lehti vielä muoviseen kuoreen. Oikeanpuoleisessa kuvassa olevassa roskiksessa on toki eri kolot kierrätykseen ja kaatopaikalle meneville roskille, mutta samaan tynnyriin ne silti menevät.
Tässä on todellakin sairaalan lattia, jonka maalaaminen punaisella verivanalta näyttävällä kuvalla ei tulisi ihan ensimmäisenä mieleen. Ja tässä oikealla olevassa kuvassa ei ole penkin paikkaa päätetty kovinkaan järkevästi. Mitä ihmettä näillä ihmisillä on ollut mielessä näitä juttuja toteuttaessa?
Lähde ja kuvat: SadAndUseless
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti