Laulaja Frederik ruotii elämäkerrassa salattuja naissuhteitaan: ” Luvassa enemmän lööppejä kuin Jari-Matti Latvalasta”
Laulaja Frederik julkaisee lokakuun lopussa Harva meistä on Frederik -omaelämänkerran. Hän on kirjoittanut kirjan yhdessä Seiska-lehden toimittajanakin työskennelleen Tommi Pietarisen kanssa. Kirjan tekeminen aloitettiin kaksi vuotta sitten Espanjan lämmössä.
– Kirjan tekeminen keskeytyi hetkellisesti, kun kaveri varasti minulta nauhat, johon olin kertonut tarinani. Kirjan tekeminen jouduttiin aloittamaan alusta, koska en saanut nauhoja takaisin, Frederik kertoi Metropolille uuden Train Factory -tapahtumaravintolan avajaisissa.
Teos pitää sisällään yllättäviä paljastuksia ja kommelluksia laulajan uran varrelta.
– Kirjassa on sen verran paljastuksia, että luultavasti sen ilmestymisen jälkeen minulla ei ole enää yhtään ystäviä. Jos tekee kirjan, pitää olla rehellinen. Tässä vaiheessa uraa ei ole enää mitään menetettävää.
Hän ruotii kirjassa naissuhteitaan, joista ei ole puhuttu aiemmin julkisuudessa. – Uskon, että kirjasta tulee nousemaan enemmän otsikoita kuin Jari-Matti Latvalan elämäkerrasta. Jos kirja menestyy hyvin, teen sille jatko-osan. Tarinaa nimittäin riittää, sillä puolet kollegoista ja naissuhteista jäi ruotimatta. Lue myös: Maisa Torpalta rajua kuittailua Jari-Matti Latvalalle: ”Tää olis ollut sulle osuva elämäkerta!” Janita Lukkarinen vastaa Frederikin rajuihin syytöksiin: ”Olet täysin samaa kastia kuin nettikiusaajani”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”