Maisa Torpan video hämmentää! Vieläkin yhdessä Jari-Matin kanssa?
Mediapersoona Maisa Torppa, 28, ja rallitähti Jari-Matti Latvala, 34, vahvistivat viime viikon alussa purkaneensa kihlauksensa ja eronneensa viikkoja kestäneen Maisan salasuhdekohun jälkimainingeissa.
Viime perjantaina, neljä päivää eroilmoituksen jälkeen, Iltalehti uutisoi Maisan julkaisseen Instagram Stories -osiossa ystävänsä samana päivänä julkaiseman videon, jossa Maisa oli keilaamassa ja kippistelemässä Jari-Matin sekä kahden muun henkilön kanssa Turussa.
Ilalehden mukaan videon julkaisuajankohta on herättänyt melkoista hämmennystä. Videosta saa nimittäin sellaisen kuvan, että ex-pari olisi ollut jälleen yhdessä. Vai julkaisivatko Maisa ja ystävänsä vanhan videon? Ja miksi he olisivat niin tehneet?
Todisteita videon kuvaamisen ajankohdasta ei ole tullut julkisuuteen, joten se herätti spekulaatioita keskustelupalstoilla. Esimerkiksi Vauva.fi-sivuston keskusteluissa joidenkin mielestä kyseessä on täytynyt olla vanha video, koska Jari-Matin uskotaan olleen viime viikolla jo Espanjassa valmistautumassa maassa ajettavaan seuraavaan rallin MM-osakilpailuun, eikä Turussa keilaamassa. Jotkut myös kiinnittivät huomiota Jari-Matin paitaan, joka on nähty vanhemmissa lehtikuvissa ja ihmettelivät, pitääkö Jari-Matti aina samaa paitaa.
Asia kiinnostanee myös verottajaa, joka on kiistellyt Jari-Matin kanssa viime vuodesta alkaen miehen asuinpaikasta. Jari-Matti on ollut kirjoilla jo vuodesta 2009 lähtien Monacossa, mutta verottaja epäilee, että hän on viettänyt niin paljon aikaa kotimaassaan, että pääasiallinen asuinpaikka olisikin Suomessa ja tällöin myös hänen miljoonatulonsa lankeaisivat verotettaviksi Suomeen.
Lähde: Iltalehti
Kuva: Instagram / Maisa Torppa
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”