Me Naiset: Maria Veitola joutui työkkärin asiakkaaksi – muistelee vaikeaa tilannetta: ”Järkyttävä kokemus”
Suomen tunnetuimpiin toimittajiin lukeutuva Maria Veitola kertoo tuoreessa Me Naiset -lehden haastattelussa vuosien takaisesta, vaikeasta tilanteesta.
Veitola sai lapsensa, Taisto-pojan vuonna 2012, ollessaan 39-vuotias. Hän paljastaa, että hänen työnsä loppuivat heti, kun hän tuli raskaaksi.
Freelancerina työskentelevä Veitola joutui turvautumaan työvoimatoimiston tukeen.
– Työmaailman epävarmuus oli minulle järkyttävä kokemus ja osoitti, että voin saada vain yhden asian kerrallaan, Veitola toteaa Me Naisille.
– Olen lapsestani hyvin onnellinen ja pidän itseäni rohkeana ihmisenä, mutta kokemus oli niin traumatisoiva, ettei vahvuuteni tai rohkeuteni riittänyt yrittämään toista lasta, hän jatkaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Samassa haastattelussa Veitola puhuu avoimesti Maria!-nimisestä talk show’staan, jota hän luotsasi vuosina 2008-2011. Ohjelma aiheutti aikoinaan runsaasti kohuja, mikä oli naiselle toisinaan hyvin raskasta.
– Ohjelma oli skandaalinkäryinen, ja siinä päätettiin laittaa kunnolla ranttaliksi, mutta tunsin, että sen synnyttämä vihapuhe jäi yksin kannettavakseni, Veitola sanoo.
– Se oli hirvittävä henkinen taakka, hän painottaa.
Lähde: Me Naiset
Lue myös:
Maria Veitola joutui rajusti maalitetuksi – avautuu kohtaamastaan häirinnästä: ”Joskus romahdan!”
Aleksi Valavuori kritisoi ankarasti Maria Veitolaa – ”En ymmärrä toimintaasi”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”