Näillä aloilla ja alueilla on suurin työvoiman tarve!
Manpowerin työmarkkinabarometri toteutettiin jälleen Suomessa ja 620 suomalaiselta työnantajalta kysyttiin, miten he arvioivat työntekijöiden määrän kehittyvän seuraavan kolmen kuukauden aikana verrattuna aiempaan kolmeen kuukauteen. Tuloksista saadaan työllistämisaikeiden indikaattori, joka on laskettu vähentämällä työntekijöiden kasvua suunnittelevien työnantajien osuudesta työntekijöiden vähennystä suunnittelevien työnantajien osuus.
Suomalaiset työnantajat ilmoittavat hillitsevänsä rekrytointiaikeitaan vuoden viimeisellä neljänneksellä. Suomen työmarkkinoita kuvaava työllistämisaikeiden indikaattori on loka-joulukuun välisellä ajanjaksolla -1. Heinä-syyskuun väliseen aikaan verrattuna rekrytointinäkymät heikentyivät 7 prosenttiyksiköllä, mutta ovat silti 5 prosenttiyksikköä korkeammalla kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.
Suurin lisätyövoiman tarve Länsi- ja Etelä-Suomessa sekä kuljetus-, varastointi-, informaatio- ja viestintäaloilla
Positiivisimmat työllistämisnäkymät raportoidaan Länsi-Suomen (indikaattori +4 %) ja Etelä-Suomen (indikaattori +3 %) työnantajien keskuudessa, kun taas työnantajat Pohjois-Suomessa (-8 %) odottavat heikoimpia työllistämisnäkymiä. Myös Itä-Suomessa indikaattori on negatiivisen puolella (- 7 %).
Työnantajat ennustavat vähentävänsä työvoiman palkkaamista seuraavan kolmen kuukauden aikana tutkituista kymmenestä toimialasta kuudella. Heikoimmat työllistämisnäkymät ovat kaivostoiminnassa ja louhinnassa. Kolmella toimialalla työnantajat ennustavat työvoiman määrän kasvavan. Merkittävintä kasvun odotetaan olevan kuljetus-, varastointi-, informaatio- ja viestintäaloilla sekä teollisuudessa, joiden indikaattorit ovat +14 % ja +8 %.
Lue tarkemmat tulokset ja kehitys verrattuna aiempaan Manpowerin työmarkkinabarometrin raportista>>
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”

- Uutta tietoa Mikko ja Helena Koivun sovinnosta – mitä lopulta sovittiin?
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki