Näin saat varmat unet junassa – nerokas vinkki!
Monet matkustavat junalla, koska se on huomattavasti edullisempi vaihtoehto kuin lentokone. Junalla on tietenkin myös melko hidas matkustaa, varsinkin pitkiä matkoja.
Tunnista toiseen paikallaan istuessa alkaa helposti väsyttää ja tekisi mieli ottaa nokoset. Helpommin sanottu, kuin tehty. Uusimpien junien istuimet ovat melko mukavia istumiseen, mutta nukkumista varten niitä ei ole suunniteltu.
Useimmat väsyneet matkaajat tekevät, minkä pystyvät. He yrittävät nojata päätään ikkunaan, olkapäähän tai käteen. Joillakin on mukana ilmalla täytettävä nukkumistyyny. Entä jos tyynyä ei ole, tai jos juna heilahtelee kiskoillaan?
Alla olevassa kuvassa näkyvä kiinalainen junamatkustaja on ratkaissut nerokkaasti junassa nukkumisen ongelmat. Mies on ottanut Burberry-kaulahuivinsa uudenlaiseen hyötykäyttöön. Pää todellakin pysyy paikoillaan, vaikka juna kuinka huojuisi. Kun huivi on valmistettu riittävän huokoisesta materiaalista, sen läpi voi hengittää, eikä ”köyttämisen” takia tarvitse huolehtia epämääräisistä pään nytkähtelemisistä. Tosin taskuvarkaallakin on otolliset apajat sokkona ja pää köytettynä istuvaan matkustajaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan