Nainen antoi hotellille negatiivisen arvostelun – hotellilta tyly vastaus
Emily Chance juhli miehensä Michaelin kanssa toista hääpäiväänsä hotellissa Iso-Britannian Blackpoolissa. Pari yöpyi Nelcon Hotel -nimisessä budjettihotellissa kaksi yötä ja maksoi käynnistään 38 puntaa, eli noin 42 euroa. Myöhemmin Chance jätti Booking.com-sivustolle arvostelun, jossa hän valitti hotellin hajusta, likaisesta kylpyhuoneesta ja likaisista pyyhkeistä.
Hotellista vastattiin Chancen arvosteluun julkisesti viestillä, jossa kysyttiin: ”Mitä oikein odotit saavasi maksamallasi hinnalla?” Vastauksessa myös epäiltiin Chancen odottaneen pääsevänsä neljän tähden hotelliin.
Chance kertoo saaneensa myöhemmin hotellin omistajalta viestin puhelimeensa. Naisen mukaan kommentit olivat ”hieman liian henkilökohtaisia”. Viestissä todetaan, että ”vaikutat ilkeältä tapaukselta, joka pitäisi varmaan laittaa dieetille, sillä sinä vihaat kaikkea ja kaikkia”.
Hotellin omistaja kommentoi lähettäneensä viestin luettuaan Chancen arvostelun, joka oli ”kasa valheita”.
– Hotelli ei ole likainen eikä haise. Hän etsi ongelmia, jotka eivät olleet todellisia, johtaja väittää.
Chance toteaa arvostelunsa olleen rehellinen.
– Jätin rehellisen arvostelun siitä, kuinka huono Nelcon Hotel on. Yksi henkilökunnan jäsen katsoi asiakseen mennä yksityiselle tililleni ja lähettää minulle henkilökohtainen, loukkaava viesti henkilökohtaisesta puhelinnumerostaan, jossa kertoi, että minun on ryhdyttävä laihduttamaan, Chance päivittelee.
Lähde: Metro
(Kuva ei liity tapaukseen.)
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun