
Onko Donald Trump aikamatkustaja? 1800-luvun romaani ennusti Trumpin klaanin menestyksen
Internetissä on kohistu viime viikkoina hämmentävistä yhteensattumista 1800-luvulla julkaistujen kirjojen ja Donald Trumpin klaanin välillä.
Amerikkalaiskirjailija Ingersoll Lockwood julkaisi 1800-luvun lopulla lapsille suunnatun kaksiosaisen romaanin, joissa seikkailee hahmo nimeltään Baron Trump. Sankari on rikkaan perheen poika, joka asuu Castle Trumpissa, eli Trumpin linnassa.
Ensimmäisessä kirjassa päähenkilö, jolla on loputon mielikuvitus, kyllästyy luksuksen täyttämään elämäänsä ja päätyy Venäjälle, missä hän kokee erikoisia seikkailuja.
Lockwoodin kirjojen ja Trumpin perheen elämän välillä on hämmentäviä yhtäläisyyksiä. Presidentti Trumpin pojan nimi sattuu nimittäin olemaan Barron Trump, eli se poikkeaa vain yhdellä kirjaimella kirjasarjan päähenkilön nimestä. Päähenkilön seikkailut myös alkavat Venäjältä, ja häntä johdattaa mies nimeltään Don. Venäjällä kirjan päähenkilö etsii sisäänkäyntiä vaihtoehtoisiin ulottuvuuksiin.
Lastenkirjojen lisäksi Lockwood julkaisi poliittisen romaanin, jonka nimi oli The Last President, eli viimeinen presidentti. Teoksessa kuvataan presidentinvaalien jälkeistä kaaosta. Tarina alkaa New Yorkissa, jossa vallitsee vaalien jälkeen sekasorto, kun valituksi on tullut valtavaa vastustusta herättänyt ehdokas.
Kirjassa todetaan: ”Suuret väkijoukot kokoontuvat anarkistien ja sosialistien johdolla, ja uhkaavat ryöstää vuosien ajan heitä riistäneiden ja alistaneiden rikkaiden talot.” Pian tämän jälkeen teoksessa viitataan Fifth Avenuen osoitteeseen, jossa nykyään sijaitsee Trump Tower, joka on Donald Trumpin rakennuttama pilvenpiirtäjä. Kuvaillut tapahtumat muistuttavat Trumpin valinnan jälkeisiä protesteja Trump Towerin lähistöllä.
Lockwoodin teokset ovat herättäneet internetissä villejä keskusteluja, joiden mukaan Trumpin perhe omistaa aikakoneen, jonka ansiosta he ovat saavuttaneet vaikutusvaltaisen asemansa.
YouTube-kanava Whangin alla oleva video kuvailee aikakoneteoriaa.
Lähde: Newsweek
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät