Opiskelija hieroi käytettyjä tamponeja vasten huonetoverinsa laukkua – seurauksena syyte ja potkut yliopistosta
Yhdysvaltalainen opiskelija Brianna Brochu kiusasi huonekaveriaan muun muassa hieromalla verisiä tamponeja tämän laukkua vasten, kaatamalla vanhentunutta dippikastiketta tämän vartalovoiteeseen ja omien sanojensa mukaan jopa laittamalla huonetoverin hammasharjan ”sinne, minne aurinko ei paista”. Teot tulivat ilmi Rowen ilmoitettua, että hän etsii toisen paikan asua.
Hartfordin yliopiston ensimmäisen vuoden opiskelija Brochu asui huonetoverinsa Chennel Rowen kanssa yliopiston asuntolassa. Instagram-tilillään Brochu kerskaili sillä, miten oli päässyt eroon huonetoveristaan ja paljasti samalla tekonsa. Brochun motiivien uskotaan olevan rasistisia, sillä Instagram-julkaisussaan hän kutsui huonetoveriaan ”jamaikalaiseksi barbieksi”.
Poliisi vahvistaa, että Brochu on pidätetty ja joutuu oikeuden eteen. Tapaus tuli julkisuuteen, kun Rowe kertoi entisen huonetoverinsa teoista Facebook-videolla. Rowe kertoo päättäneensä muuttaa asunnosta, kun hänen ja Brochun välit tulehtuivat. Vasta sen jälkeen hänelle paljastui koko totuus kämppiksensä pirullisuudesta.
Rowe ilmoitti yliopistolle huonetoverinsa kiusanneen häntä, mutta alunperin syytöksiin ei puututtu. Vasta videon tultua julkisuuteen yliopisto tuomitsi Brochun teot. Brochu on nyt erotettu yliopistosta.
Lähde: Metro UK
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”