Paula Vesala nähdään valkokankaalla koiransa kanssa: ”Jackie oli luonnonlahjakkuus”
Laulaja ja näyttelijä Paula Vesalalla on keskeinen rooli elokuussa ensi-iltaan tulevassa Seurapiiri-elokuvassa. Jenni Toivoniemen ohjaama elokuva kertoo ystäväpiiristä, joka kokoontuu viettämään nostalgista viikonloppua idylliseen merenrantahuvilaan.
– Kuvauksissa oli hyvin vapaa fiilis, koska ohjaaja luotti meihin näyttelijöihin. Elokuvassa on monta herkullista ja kamalaa kohtausta, joiden tekeminen oli ikimuistoista, Paula Vesala kertoo Metropoli.netille.
Paulan esittämä roolihahmo Ulla on kaveriporukan uusin tulokas. Hän ei saa haluamaansa vastakaikua rakkauteen kirjailijana työskentelevältä miesystävältään.
– Nautin näytellä kulmikasta roolihahmoa. Ulla on hirveässä tilanteessa, mutta monet ovat. Roolihahmossani kiteytyy elokuvan tarina. Kun tullaan tiettyyn ikään, syntyy kriisejä siitä, onko elämässä tullut tehtyä tarpeeksi merkittäviä asioita, haluaako hankkia lapsia ja onko rakastunut oikeaan ihmiseen.
– Olen Ullan tavoin introvertti. On ihmisiä, joiden on vaikeampi näyttää ulospäin tunteita.
Keskustelutuokio vastanäyttelijän kanssa
Paula valmistautui rooliin käymällä käsikirjoitusta läpi ohjaajan ja muun työryhmän kanssa. Hän keskusteli myös vastanäyttelijänsä Samuli Niittymäen kanssa roolihahmonsa ja tämän mieystävän historiasta.
– Minulle on tärkeää, että hahmon haaveet näkyvät olemuksessa. Tuntui hyvältä puhua asioista Samulin kanssa, jotta asioita ei tarvinnut enää miettiä kuvausvaiheessa. Kävimme läpi, millainen pariskunta olemme, millaiset välimme ovat ja kauan olemme olleet yhdessä.
Paulan ja Samulin lisäksi elokuvaa tähdittävät Laura Birn, Iida-Maria Heinonen, Christian Hillborg, Paavo Kinnunen, Emmi Parviainen ja Eero Milonoff.
Myös Paulan ja hänen Julius-poikansa mäyräkoiralla on rooli elokuvassa. – Jackie oli luonnonlahjakkuus. Minulla tuli suurena yllätyksenä, että se teki ottojen välissä saman liikeradan. Se viihtyi yhtä hyvin kuvauksissa kuin me näyttelijät. Se odotti, koska kamera käy. – Vähän jännitin, miten Jackie viihtyy saaressa. Se viihtyi siellä hyvin. Pelkäsin myös punkkien takia. Pari kertaa päivässä kävin koiran läpi ja nenästä jouduimme kerran poistamaan punkin. Vakavampaa kuin massatyöttömyys Koronapandemian puhekaminen on vaikuttanut suuresti myös Paulan työtilanteeseen. Suurin osa keväälle ja kesälle merkityistä esiintymistöistä peruuntui. – Tapahtuma-alalla on todella paha tilanne. Emme ole voineet varautua tähän tilanteeseen millään tavoin. Tilanne on todella vakava, vakavampi kuin massatyöttömyys. – Olen siitä onnekas, että minulla on monta ammattia. Olen tehnyt musiikin ja näyttelemisen lisäksi käsikirjoitus- ja dramaturgintöitä. En halua toitottaa ihmisille, että heidän pitäisi olla kekseliäitä ja tuotteliaita vaikeina aikoina. Toivottavasti me kaikki selviämme tästä tilanteesta.
Olen aina haaveillut näyttelijäntöistä
Paula on aiemmin nähty elokuvissa Prinsessa, Vuosaari, 3 Simoa, Tyttö nimeltä Varpu, Syysprinssi ja Tuntematon sotilas. Näytteleminen on vienyt Suomen eturivin muusikoihin kuuluvan Paulan mennessään.
– Voin tässä iässä ja elämänvaiheessa sanoa, että on ihana tehdä töitä lahjakkaiden näyttelijöiden ja ohjaajien kanssa. Olen aina haaveillut, että saisin tehdä töitä näyttelijänä ja on hienoa, että olen päässyt nyt niitä töitä tekemään.
– Minulla ei ole mitään unelmaroolia, mutta toivottavasti eteeni tulisi myös jatkossa mielenkiintoisia haasteita. Tuskin kukaan haluaa näytellä ikuisesti samaa roolihahmoa. Itselläni on ollut onni, että olen saanut tehdä hyvin erilaisia roolihahmoja.
TEKSTI JA KUVAT PETRI VOUTILAINEN
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”