Pekka Pouta nauroi huonolle säälle miljoonaennätyksen
MTV:n suosikkimeteorologi Pekka Pouta ei ollut itsekään uskoa ennustuksiaan, vaan repesi eilen, keskiviikkona 10.5., nauramaan toukokuun uskomattomalle lumi- ja räntäsateelle suorassa Huomenta Suomi -lähetyksessä.
Jopa viiteen tai kymmeneen asteeseen nousevat kevätlämpötilat hetkittäisine lumi- ja räntäsateineen olivat kokeneelle ilmatieteen asiantuntijalle liikaa. Poudan spontaani reaktio konkretisoi kansan tunnetilan ja sai käytännössä kaikki suomalaiset nauramaan kevätsäälle yhdessä. Pekka Poudan keskiviikkoaamun naurattavan sääennusteen videokäynnistyksiä on vuorokaudessa tehty jo yli 5,7 miljoonaa kertaa.
Meteorologi Pekka Pouta menetti malttinsa suorassa lähetyksessä ja nauroi itsensä suoraan suomalaisten sydämiin. Naurattavan sääennusteen videokäynnistyksiä on vuorokaudessa tehty yli 5,7 miljoonaa kertaa.
– Toivon, että yleisö ei ammu viestintuojaa, mutta onhan se niin, että tämänhetkinen kevätsää on ihan vitsi. Emme me sille kukaan mitään voi, joten taas kerran meidän suomalaisten on vain sopeuduttava. Positiivista on kuitenkin se, että lumi-, räntä- ja raesateen välillä paistaa aina hetkellisesti aurinko ja kesä tulee ihan varmasti ennen syksyä, kommentoi Pekka Pouta.
– Muuten olen kyllä iloinen siitä, että näistä ilmoista saa edes jonkinlaista riemua. Sosiaalisen median kanavat laulavat lumikuvia ja kyllä minun pitää jo nimenikin puolesta pienet naurut kestää, Pouta jatkaa.
Pekka Poudan spontaani reaktio sai kansan liikkeelle ja kyseistä sääennustevideota on vuorokaudessa katsottu lähes kuusi miljoonaa kertaa. Torstaina videokäynnistyksiä on tullut jo 5 760 000 kappaletta MTV:n omissa digitaalisissa kanavissa, eli Katsomo.fi -palvelussa sekä MTV:n Facebook- ja Instagram-sivuilla. MTV Katsomon videokäynnistyksistä valtaosa on kertynyt sen kumppaniverkoston, kuten Iskelmä.fi:n, Kalevan ja Etelä-Suomen Sanomien verkkosivustojen kautta.
Spontaani repeäminen sai aikaan myös positiivisen kommenttivyöryn, jossa ihmiset totesivat Pekan osuneen naulan kantaan tulkitessaan Suomen säätilaa. Myös Suomen ulkoministeriö jakoi Pekka Poudan englanniksi tekstitetyn sääennusteen This is Finland -sivuillaan ja keräsi sillä maailmalta nopeasti lähes kaksi tuhatta positiivista reaktiota.
Pekka Poudan naurettava sääennuste:
STT
Kuva: MTV3
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”