Kuva: Instagram - Maisa Torppa
Pettämisestä syytetty Maisa kommentoi vihdoin Jari-Matin väitteitä: “Pettyneenä ja surullisena…”
Rallikuski Jari-Matti Latvala julkaisi aiemmin tällä viikolla Jari-Matti Latvala – elämän erikoiskoe –elämänkerran, jossa avasi ensimmäistä kertaa julkisesti kohusuhdettaan tosi-tv-kaunotar Maisa Torppaan.
Jari-Matin ystävä ja sisko paljastivat teoksessa muun muassa Maisan pettäneen Latvalaa vain viikko kihlautumisen jälkeen.
– Maisa petti Jari-Mattia festarireissulla Himoksella viikko kihlajaisten jälkeen. Jari-Matti oli tapahtuneesta allapäin, mutta ei osannut reagoida oikein millään lailla. Hän selitti minulle tilannetta pää painuksissa ja paniikki päällä. Hän hoki vain, kuinka tärkeää on saada Suomen MM-ralli hoidettua. Yritin sanoa Jari-Matille, ettei kukaan saa kohdella toista sillä tavalla, Latvalan ystävä Joonas Myllymäki kertoo kirjassa.
Nyt puhuu Maisa
Maisa ei ottanut kantaa kirjan väitteisiin, kun kirja ilmestyi eilen torstaina. Nyt hän on kuitenkin avannut sanaisen arkkunsa. Instagramiin tekemevän pävityksen mukaan hän on tehnyt kirjan väitteistä rikosilmoituksen. – Heippa! Moni ihmettelee miksi en ole ottanut kantaa viime päivinä otsikoissa pyörineisiin asioihin. Tilanne on kuitenkin se, että asioihin liittyy niin paljon ikäviä helposti kumottavia valheita, joita en voi keskeneräisistä rikossyistä vielä tässä kohtaa teille avata, Maisa kirjoittaa. – Valheista pettyneenä ja surullisena annan oikeustahojen hoitaa asian. Nyt keskityn totuuksiin, nykyisin onnelliseen elämääni ja auringonpaisteeseen. Toivotan kaikille mukavaa viikkoa!
Lue myös:
Raju paljastus uutuuskirjassa: Maisa Torppa petti Jari-Matti Latvalaa viikko kihlajaisten jälkeen!
Maisa Torppa harvinaisessa yhteiskuvassa poikansa kanssa: ”Mun pieni vauva”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda