
Plus-kokoinen malli otti punaisella matolla muilta luulot pois upealla halkiollaan – katso kuvat
Plus-kokoinen 26-vuotias englantilaismalli Iskra Lawrence räväytti eilen elokuvanäyttelijöiden palkintogaalassa Screen Actors Guild Awardsissa esittelemällä punaisella matolla mustan iltapukunsa sivuhalkiota, joka tuntui jatkuvan loputtomiin.
Lawrence vielä kruunasi kaiken kirjoittamalla Instagramissa kuvaparin yhteyteen tekstin, jossa hän vitsaili sanaleikillä suunnilleen näin: ”Selluliitti valaisi punaisen maton viime yönä.”
Katso alta 10 ensimmäisen tunnin aikana lähes puoli miljoonaa tykkäystä ja tuhansia kommentteja sanut kuvapari Lawrencen halkiosta sekä muita hienoja kuvia naisen Instagram-tililtä, jolla on yli 3,9 miljoonaa seuraajaa.
Lawrencen malliura tuomittiin alunperin epäonnistumaan, koska muotimaailma piti häntä liian suurikokoisena. Myöhemmin hän kuitenkin nousi menestykseen plus-mallina, ja on toiminut positiivisena esimerkkinä miljoonille naisille.
Alla kaksi kuvaa, joista vasemmalla oleva on otettu kuukausi sitten ja oikealla oleva 10 vuotta sitten. Lawrence on tuona aikana laihtunut jonkin verran, mutta hän korostaa, että laihuus ei ole tavoite, vaan tyytyväisyys omaan itseensä. Monet kuvaparin kommentoijista sanovatkin, että hän näyttää pyöreämpänä paremmalta.
Kuvat: Instagram / Iskra Lawrence
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Oho! Joel Harkimo ja Kerttu Rissanen yhdessä Helsingin yössä
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Oho! Joel Harkimo ja Kerttu Rissanen yhdessä Helsingin yössä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?