Aikuisviihdesivusto Pornhub on julkistanut sivuston haetuimmat julkkikset tältä vuodelta.

Pornhubin haetuimpien julkkisten joukkoon lukeutuu supertähtiä kuten Kim Kardashian, Jennifer Lopez ja Miley Cyrus, mutta listan ykkösenä paistattelee useimmille varmasti melko tuntematon nimi, eteläafrikkalainen 20-vuotias Belle Delphine.

Delphine on tätä ennen tunnettu lähinnä sosiaalisesta mediasta, eikä sielläkään vielä kovin suuresti, sillä hänellä on esimerkiksi Instagramissa ”vain” 201 000 seuraajaa, kun esimerkiksi Kardashianilla heitä on 154 miljoonaa.

Cosplayta harrastava ja usein mielellään keijuksi pukeutuva Delphine julkaisee Instagramissa vietteleviä ja rohkeita kuvia sekä videoita, joita löytyy lisää artikkelin alaosasta.

Delphinen nousu ykköseksi aiheutui todennäköisesti siitä, että hän oli kertonut sosiaalisessa mediassa aikovansa ruveta julkaisemaan videoita Pornhubissa. Sen hän tekikin, mutta naisen vitsikkäät videot olivat kyllä kaksimielisiä, mutta eivät varsinaista K18-pornoa. Tänä vuonna Delphinen nimellä on kuitenkin tehty Pornhubissa lähes 31 miljoonaa hakua.

Toiseksi eniten Pornhubissa haettiin Kim Kardashiania, 19 miljoonaa kertaa.

Kolmanneksi eniten, vajaat 12 miljoonaa kertaa, sivustolla haettiin räppäriCardi B:tä.

Alla Pornhubin 30 haetuinta julkkista vuonna 2019:

1. Belle Delphine

2. Kim Kardashian

3. Cardi B

4. Lena the Plug

5. Ariana Grande

6. Nicki Minaj

7. Selena Gomez

8. Kylie Jenner

9. Maitland Ward

10. Miley Cyrus

11. Jennifer Lopez

12. SSSniperWolf

13. Rihanna

14. Katy Perry

15. Demi Lovato

16. Tana Mongeau

17. Celestia Vega

18. Margot Robbie

19. Emily Ratajkowski

20. Gal Gadot

21. Shakira

22. Taylor Swift

23. Paris Hilton

24. Demi Rose

25. Blac Chyna

26. PewDiePie

27. Kendall Jenner

28. Neymar

29. Zendaya

30. Shawn Mendes

Lähde: Paper

Kuvat: Instagram / belle.delphiny