
Pornotähti Tasha Reign: Kondomit tuhoavat pornoelokuvat
Kaliforniassa äänestetään marraskuussa uudesta lakiesityksestä. Toteutuessaan lailla olisi merkittävä vaikutus pornoelokuvien tekemiseen. Silloin aikuisviihde-elokuvissa esiintyvien olisi pakko käyttää kondomia ja tuotantoyhtiöiden tulisi hankkia lisenssejä.
Pornotähti Tasha Reign on kampanjoinut lakiesitystä vastaan. Oikealta nimeltään hän on Rachel Swimmer. Parhaillaan hän kiertää yliopistoja Kaliforniassa ja kehottaa ihmisiä äänestämään lakia vastaan.
27-vuotias Tasha Reign aloitti uransa aikuisviihteen parissa kuusi vuotta sitten. Sen lisäksi hän on kirjoittanut lehtiin kolumneja ja musiikkiarvosteluja.
Useissa aikuisviihde-elokuvissa esiintynyt Reign pitää kondomien käyttöpakkoa alalle tuhoisana. Hänen mielestään pitkien kuvauspäivien aikana kondomi tuntuu epämukavalle ja monen tunnin käytön aikana lateksikondomi voi aiheuttaa ihoon haavoja ja näin edesauttaa sukupuolitautien leviämistä.
Reign sanoo kiinnittävänsä aikuisviihdetähtenä paljon huomiota terveyteensä ja hänellä tulisi itsellään olla oikeus valita miten sen tekee. Uutta lakia ajavat sanovat, että nuoret oppivat seksikäyttäytymistä pornoelokuvista ja siksi niissä tulisi käyttää turvaseksiä.
– Se on ongelma, jos Amerikassa ei ole kunnollista seksuaalivalistusta. Mutta sillä ei ole mitään tekemistä meidän aikuisviihdetähtien kanssa, koska teemme elokuvia aikuisille, eikä esiintymisiämme saisi näyttää muille kuin aikuisille. Meidän aikuisviihdetähtien työ ei ole opettaa lapsille turvaseksiä. Ei kukaan pyydä Vin Dieseliä opettamaan lapselle autolla ajamista, Reign sanoo.
Reignin mukaan toteutuessaan uusi laki vahingoittaisi Kalifornian pornoteollisuutta ja aiheuttaisi miljoonien dollarien tappiot osavaltion talouteen.
Lähde: Daily Star
Kuva: Wikimedia Commons/ Glenn Francis
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut