Pupukengistään tuttu kenkäsuunnittelija Minna Parikka lopettaa – ”Päätös on pelkästään henkilökohtainen”
Suomalainen kenkäsuunnittelija Minna Parikka, 40, ilmoitti maanantaina 9. marraskuuta lopettavansa suositun Minna Parikka -brändinsä. Parikka julkaisi asian tiimoilta tiedotteen ja videon Instagram-tilillään.
– Rakas pupuyhteisö, minulla on isoja uutisia ilmoitettavaksi, hän aloittaa tekstinsä.
– Olen päättänyt lopettaa Minna Parikka -brändin sellaisena kuin sen tunnemme vuoden 2020 loppuun mennessä. Viimeinen mahdollisuus tehdä ostoksia nettikaupassamme on 20. joulukuuta, hän jatkaa.
Kuten tiedotteesta käy ilmi, tänä vuonna myös Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa nähty Parikka jättää vielä avoimeksi kysymyksen siitä, tapahtuuko brändille tulevaisuudessa kenties jonkin sortin muutoksia.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
Jos video ei näy, voit katsoa sen klikkaamalla tästä.
Vaikka Parikka joutui sulkemaan kivijalkaliikkeensä Helsingin keskustassa koronaviruspandemian johdosta, hän painottaa tiedotteessaan, että syy lopettamispäätökselle on pelkästään henkilökohtainen, eikä taloudellinen.
– Kuluva vuosi on ollut kasvun vuosi sekä minulle että yritykselleni, Parikka kertoo.
– Juhlin tänä vuonna 40-vuotissyntymäpäivääni sekä 15-vuotista taivaltani yrittäjänä, ja unelmani näyttävät tällä hetkellä erilaisilta kuin 25 vuoden iässä, kun perustin yritykseni, hän jatkaa.
Parikka mainitseekin tiedotteessaan keskittyvän uusiin seikkailuihin ja painottaa, ettei kyseessä ole suinkaan hyvästit. Hän myös kiittää kaikkia yhteisönsä jäseniä vuolaasti.
– Ilman teitä brändini ei olisi koskaan kasvanut sellaiseksi, mitä se tänä päivänä on, Parikka hehkuttaa.
Moni Parikan seuraaja on kirjoittanut Parikan kuvan kommenttiosioon tsemppaavia viestejä ja toivottanut onnea tulevaisuuteen. Myös muutama julkisuudesta tuttu henkilö, kuten muun muassa Salkkareista tuttu näyttelijä Johanna Puhakka ja laulaja Anna Puu ovat kommentoineet kuvaa.
– Hyvä Minna! Onnea tulevaan, Anna Puu toivottaa.
Lue myös:
Parikka vetää kenkänsä markkinoilta, Adidas syytti kopioinnista
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä