Raiskauksesta ehdollista, kameravarkaudesta 45 päivää linnaa!
Tapanilan raiskaustuomio herätti kansalaismyrskyn, ja nyt kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen on ennättänyt vaatia, että raiskausrikoksista tuomittaisiin aina ehdotonta.
Tapanilan joukkoraiskaustapauksessa yksi maahanmuuttajataustainen henkilö sai vuoden ja neljän kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Kaksi muuta syytettyä saivat vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen nuorena henkilönä tehdystä raiskauksesta.
On helppo ymmärtää, miksi kansaa ketuttaa. Eilen uutisoitiin laulaja Justin Bieberin turvamiehen tekemästä rikoksesta. Tämä oli vienyt paparazzilta kameran. Oikeus katsoi, että oli puututtu sananvapauteen ja tuomitsi rangaistuksen.
Turvamies joutuu viettämään 45 päivää vankilassa, jonka jälkeen alkaa 22 kuukauden koeaika. Lisäksi hänen on suoritettava 200 tuntia yhdyskuntapalvelua.
Näin kameravarkaudesta Yhdysvalloissa. Suomessa raiskaajat kävelevät jätskille käräjäoikeudesta, vapaina miehinä, vain ”varoituksen” saaneina.
Ei hyvä?
EDIT: Korjattu ilmaus ”paparazzi” turvamieheksi 26.6.2015 klo 13.30
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta