Ruotsin prinsessa Sofia yllättää – suoritti koulutuksen auttaakseen koronakriisissä
Prinsessa Sofia on suorittanut koulutuksen joka on räätälöity lentoyhtiö SAS:n lomautetuille työntekijöille. Koulutuksen saaneet voivat avustaa terveydenhuoltoalan työntekijöitä.
Prinssi Carl Philipin puolison, prinsessa Sofian suunnitelmissa on työskennellä tukihenkilönä Sophiahemmetin yksityissairaalassa Tukholmassa. Prinsessa on osallistunut SAS:n kolmepäiväiseen verkkokurssiin, uutisoi Ruotsalaislehti Expressen.
Hovin tiedottaja Margareta Thorgren vahvistaa tiedot. Sofian on tarkoitus aloittaa tukihenkilönä Sophiahemmetissä lähitulevaisuudessa ja näin helpottaa henkilöstön työtaakkaa kriisin aikana.
– Kriisissä jossa olemme, hän haluaa tukea terveydenhuoltoalan työntekijöitä, Thorgren sanoo.
Expressen on aiemmin haastatellut myös SAS:n stuerttia Rasmus Savemania joka on suorittanut saman koulutuksen. Hän kertoi oppineensa hygieniaan liittyviä taitoja sekä suojavarusteiden käyttöä sekä avustamaan potilaita muun muassa sängystä pyörätuoliin.
– Meillä oli luentoja tartunnan leviämisestä ja keskityimme ainoastaan koronaan. Vaikka emme ole etulinjassa, nämä asiat on silti hyvä osata, Saveman kertoi koulutuksen jälkeen.
– Tuntuu hyvältä tehdä jotain yhteiskunnan hyväksi, hän toteaa.
Monet koulutuksen käyneistä ovat onnistuneet pääsemään nopeasti terveydenhuollon työpaikkoihin. Ruotsissa koronavirustartuntoja ja kuolemia on edelleen huomattavasti enemmän kuin muissa Pohjoismaissa.
Kuva: Kuvakaappaus, Instagram

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa