Seiska: Entinen tv-toimittaja Sanna Kiiski elää lähes miljoonan euron velkahelvetissä!
Monista tv-ohjelmista sekä radiosta tutuksi tullut juontaja ja toimittaja Sanna Kiiski, 45, elää tällä hetkellä todellisessa velkahelvetissä.
Kiiskillä on Seiskan selvityksen mukaan ulosotossa yli 900 000 euroa. Velkojen taustalla on epäonnistunut Mumin Kaffe -lastenkahvila, jonka hän perusti vuonna 2016 yhdessä ravintoloitsija Mehdi Younesin kanssa Helsinkiin ja Tukholmaan.
kahviloita pyörittäneessä Cafee of Cartoons Oy:ssä oli mukana myös piensijoittajia, jotka jättivät vuonna 2018 Ruotsin poliisille tutkintapyynnön epäiltyään yhtiön johdon tehneen taloudellisia väärinkäytöksiä. Yhtiö meni samana vuonna konkurssiin.
Suurin kahvilabisneksen aiheuttamista yksittäisistä ulosottosummista Kiiskillä on Seiskan mukaan 290 000 euroa. Pienempiin saataviin kuuluu lehden mukaan mm. 330 euron uimakoulumaksu.
Sanna Kiiski työskenteli toimittajana MTV3:n Huomenta Suomi -aamuohjelmassa vuosina 2007-2014. Lisäksi hän on juontanut useita tv-ohjelmia MTV3:lle ja Neloselle sekä työskennellyt muun muassa Radio Nova-, Kiss FM- ja Radio City -radiokanavilla.
Kiiskillä on kolme lasta, joiden isästä hän erosi vuonna 2018.
Kuva: Instagram
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla