Kuva: Instagram
Suosittu radio-ohjelma loppuu koronan takia – juontajille potkut: ”Oon niin järjettömän surullinen”
Radiojuontajien saamat potkut ovat olleet korona-aikana tiiviisti otsikoissa. Sanoma konserni irtisanoi loppuvuodesta Sami Kurosen, Ari Hurstin, Kimmo Sainion ja Jarkko Valteen työsopimukset.
Nyt Radio Helsinki lopettaa Niko-Pekka Mäkisen ja Laura Haimilan juontaman aamushown.
– Nyt ei kyllä löydy oikein sanoja. Oon niin järjettömän surullinen. Mun ja Lauran radiomikit sammuu Radio Helsingin taajuudella ensi keskiviikkona. Sain herätä rakkaan ystäväni kanssa unelmien työhön puolisen vuotta joka arki aamu. Sitten tää maailma muuttui. Vuosi melkein jatkettiin erikoisjärjestelyin, mutta perjantaina saimme suru-uutiset, meidän ohjelma loppuu. Yleensä olen ihminen, joka putoaa aina jaloilleen, vaan nyt tuntuu, että polvilumpiot ammuttiin tohjoksi. Tästäkin noustaan varmasti. Joskus, Niko-Pekka Mäkinen kertoo Instagramissa.
Myös Laura on kirjoittanut päivityksen radio-ohjelman päättymisestä. – Odotetusti, mutta silti niin yllättäen perjantaina saimme kuulla, että meidän ohjelma ei jatku Radio Helsingin taajuudella. Syynä tietenkin koronan talousvaikutukset. Uutinen oli totta kai surullinen. Tämä tarkoittaa sitä, että olemme Nikon kanssa yhdessä seuraavat kolme päivää ja sitte se on moikka. En osaa just nyt vastata kysymyksiin tai kommentoida mitään tulevaisuudestani, mut näillä mennään nyt ja katsotaan mihin se vie. Lue myös: Potkut saanut Jarkko Valtee julkaisi paljonpuhuvan kuvan: ”Luulin, että miehilläkin olisi jotain sanottavaa” Kuvankaunis futari sai potkut seurastaan some-videoiden takia IL: Radiotoimittajien irtisanomiset jatkuvat! Nyt tuli potkut Jarkko Valteelle ja Ari Hurstille
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sara Siepille sataa suoraa puhetta ulkonäöstä: ”Onpas se iso”