Tämä nainen kyllästyi miehiin ja nai koiransa
Pohjois-Irlannissa asuva Wilhelmina Morgan Callaghan, 43, sai tarpeekseen miehistä ja meni naimisiin terrierinsä kanssa. Callaghan kutsuu koiraansa Henryä kuninkaakseen ja ylistää sen uskollisuutta. Hän kertoo suhteen olevan puhtaasti henkinen.
Callaghan sai koiransa vuonna 2009, ja sai tietää samoihin aikoihin ihmisistä, jotka menivät naimisiin lemmikkinsä kanssa nettisivuston kautta.
– Näin jotain internetissä ja ajattelin, että se olisi mahtavaa. En todellakaan ole ainoa ihminen, joka nai lemmikkinsä. Eräs nainen nai molemmat kissansa ja toinen nainen Australiassa avioitui käärmeensä kanssa, Callaghan selittää.
Callaghanista ja Henrystä tuli aviopari nettisivuston kautta, ja Callaghanin ystävä toimi todistajana toimituksessa. Callaghan sai tapahtumasta todistuksen, joka ei kuitenkaan ole lainvoimainen, sillä laki ei salli lemmikin naimista. Nainen kertoo kuitenkin ottavansa häenen ja koiransa ”henkisen liiton” täysin vakavasti.
Callaghan työskentelee palsamoijana, ja hänellä on Henryn lisäksi kymmenen muuta koiraa. Nainen kertoo, että jos hänen ja Henryn välille syntyy riitaa, Henry toimii yleensä sovinnontekijänä.
– Ihmiset voivat luulla, että olen täysin hullu, mutta hän on täydellinen minulle, Callaghan kertoo.
Lähde: DailyMail
Kuva: Instagram / Wilhelmina Morgan Callaghan
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun