Thaihieromotko myyvät seksiä? Me testasimme, tulos hämmentää!
Thaihieromalaitoksista kerrotaan yleisesti, että ne myyvät seksipalveluja: siis intiimihierontaa ja yhdyntää. Metropoli testasi kuusi paikkaa pääkaupunkiseudulla ja Itä-Suomessa. Tulos oli suorastaan häkellyttävän yllättävä – näinkö tässä kävi?
Marssimme hieromalaitoksiin eri päivinä viime viikolla niin Helsingissä, Vantaalla kuin Lappeenrannassakin. Testihenkilöitä oli kaksi. Otimme hieronnan, joka maksaa yleisesti noin 30 euroa puoli tuntia. Myös tunnin aikoja myydään.
Kun siirryimme hierojan kanssa verholla tai ovella varustetun hierontakopin uumeniin, ei kulunut kuin keskimäärin 15 minuuttia, kun alkoi koskettelu ja härnääminen intiimeistä paikoista. Asiakas on näissä hoitolaitoksissa aina alasti. Lopulta hierojista jokainen kysyi, haluaako asiakas lisäpalvelua.
Hinnat olivat jokseenkin samat kaikkialla. Käsihoidon, suomeksi ”käteenvedon” olisi saanut 50-70 eurolla ja sukupuoliyhdyntää tarjottiin 150 eurolla. Se olisi lopulta lähtenyt myös 100 eurolla. Nämä hinnat tulee maksaa huoneessa tytölle suoraan. Eli varsinaisen hierontahinnan lisäksi. Eri asia jäävätkö nämä rahat tytölle itselleen.
Testimme perusteella on aivan ilmiselvää, että seksipalvelujen tarjoaminen on sääntö, eikä poikkeus. Jostain kumman syystä ei hieromalaitoksia ole kuitenkaan saatu kuriin, vaikka ratsioita on tehty. Parituksesta on annettu tuomioita, mutta ne ovat olleet varsin lyhyitä.
Ehkä irvokkain tapaus on Lappeenrannassa, jossa thaihieromo on pitkään toiminut poliisilaitoksen kanssa samassa talossa!
Uskaltaako vaimo päästää miehensä thaihieromoon Suomessa? Testiryhmämme ei suosittele. Se ei ole pelkkää viatonta hierontaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lotta Hintsa hehkui vauvakutsuilla – Aviomiehen liikuttava tempaus herkisti
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Lotta Hintsa hehkui vauvakutsuilla – Aviomiehen liikuttava tempaus herkisti
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle