
Tiger King Parkin ovet aukesivat – Ihmismassassa ei ollut koronaviruksesta tietoakaan
Netflixin dokumenttisarja Tiger King on kerännyt ennätysmäärän katsojia.
Sarja kertoo oklahomalaisen eläintarhan tapahtumista, sekä sen omistajan Joe Exoticin hurjista käänteistä ja rajusta riidasta eläinsuojelija Carole Baskinin kanssa.
Exotic on sittemmin tuomittu vankilaan yli 20 vuodeksi murhan yrityksestä ja eläinrääkkäyksestä. Mies on vedonnut jopa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpiin yrityksissään päästä vapaalle jalalle.
Exoticin eläintarhan osti lopulta dokumenttisarjastakin tuttu Jeff Lowe ja mies on nyt päättänyt markkinoida tarhaansa pahamaineisen Joe Exoticin kustannuksella ja uudelleen nimetä tarhan Tiger King Parkiksi.
Uutta nimeä kantava eläintarha avattiin uudelleen koronapandemian sulkemisen myötä toukokuun alussa ja paikalle virtasi ihmisiä Amerikan eri kolkista tutkimaan tarhaa omin silmin.
Koronaviruksesta ei ollut tietoakaan, kun ihmiset rynnivät tarhassa katsomaan leijonia ja tiikereitä sekä paijaamaan tiikerinpentuja unohtaen turvavälit ja maskit.
Voimme olla varmoja, että Carole Baskin ei ole näistä uusista tapahtumista mielissään. Baskin taisteli suuresti tiikerinpentujen paijaamista ja esittelemistä vastaan, sillä pennut otetaan äideiltä pois heti syntymän jälkeen, jotta niitä voidaan tarjota ihmisten syliin lisämaksua vastaan.
Tiikerinpennut lääkitään monissa tapauksissa, jotta ne olisivat rauhallisempia. Pentujen kasvaessa niille ei ole enää käyttöä ja niiden ylläpidon kustannukset kasvavat huimasti, joten ne myydään yleensä eteenpäin.
Videolla näkyy eläintarhan nykyinen omistaja Jeff Lowe. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue lisää:
Nicolas Cage nappasi huippuroolin – hyppää Tiger Kingin saappaisiin
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Oho! Joel Harkimo ja Kerttu Rissanen yhdessä Helsingin yössä
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Oho! Joel Harkimo ja Kerttu Rissanen yhdessä Helsingin yössä
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?