
Temppareista tuttu Juuso Lehmusvyöry puhuu ensimmäistä kertaa yllätyserostaan: ”En olisi halunnut erota, mutta Vilma päätti näin”
Temptation Island Suomi -ohjelmasta tunnetuksi tulleet Vilma Karjalainen ja Juuso Lehmusvyöry ovat eronneet. Vilma ilmoitti asiasta omalla Instagram-tilillään viime perjantaina.
TAUSTAA: TIS-Vilma kertoo oman näkemyksensä kohuerosta!
Nyt Juuso on ottanut asiaan kantaa niin ikään omalla Instagram-tilillään. Hän piti lauantaina livelähetyksen, jossa antoi seuraajilleen mahdollisuuden esittää kysymyksiä. Moni miehen seuraajista oli kiinnostuneita parin tuoreesta erosta.
– No minä en olisi halunnut erota ja tuoda julki sitä vielä tässä vaiheessa, mutta toinen osapuoli koki parhaaksi tehdä näin. Niin että tämä meni nyt näin sitten, Juuso huokaa videolla.
Eroon liittyvistä yksityiskohdista Juuso ei halua puhua videollaan.
– En aio avata mitään eron syitä. Ne ovat ihan meidän välisiä. Meillä on kuitenkin pieni lapsi, hän perustelee.
Yksi Juuson faneista haluaa tietää enemmän pariskunnan asumisjärjestelyista.
– Minä olen täällä kaverillani bunkannut jo viikkoja ja viikonloppuisin hoidan Nellaa.
Juuso kertoo rehellisesti, että häntä harmittaa ettei hän näe kymmenenkuista Nella-tytärtään yhtä usein kuin ennen.
– Huomasin tuossa kun nukutin Nellaa, niin kyllähän sen eron huomaa, että ennen hän nukahti helposti ja nyt ei nukahda enää niin helposti, Juuso avautuu.
Juuson mukaan ero oli Vilman päätös.
– Minä en olisi halunnut, mutta Vilma päätti näin, hän sanoo.
Näet Juuson videon kokonaisuudessaan alta tai täällä.
Lue myös:
Temptation Island -pariskunnan Vilman ja Juuson häät peruuntuivat – ”Tää päivä on surullinen”
TIS-Juuso Lehmusvyöryn kova kuntokuuri tuottaa tulosta: ”Karsin kaiken paskan pois”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen