Temptation Island -pariskunnan Vilman ja Juuson häät peruuntuivat – ”Tää päivä on surullinen”
Temptation Island Suomi -sarjasta tutun Vilma Karjalaisen ja Juuso Lehmusvyöryn oli tarkoitus mennä naimisiin viime lauantaina, mutta häät peruuntuivat koronapandemian takia.
Vilma myöntää häiden peruuntumisen ottaneen koville.
– Tää päivä on nii surullinen, meillä olis ollut tänään hääpäivä. Ystävämme korona meni odotettua haasteellisempaan tilanteeseen ja päätimme suosiolla siirtää meidän hääpäivää! Tulemme juhlimaan häitä tiiviisti, mutta kyllä vieraita yli 10 tulee olemaan, Vilma päivitti Instagramiin.
– Ollaan tehty todella suuri työ, meillä on kaikki valmiina juhlia varten, joka on tavallaan helpottavaa, ettei tarvii juhlia uudelleen suunnitella. Jopa sormus komeilee hyllyllänsä, mikä kiusaus olla ottamatta käyttöön.
Korona on vaikuttanut suuresti parin elämään.
– Maailmalla vallitseva korona tilanne on tuottanut kaikenlaista harmia meidän perheelle, meille molemmille tuli korona (en vieläkään haista mitään, vaikka ollaan molemmat parannuttu koronasta) sen jälkeen Vilma joutui synnyttämään Nellan lähes yksin (sain osallistua videopuhelun kautta tosin, onneksi), Juuso kirjoittaa.
Ystävät ehtivät järjestää Vilmalle polttarit ennen häiden peruuntumista.
– Kaasot järkkäsi mulle ihanan illan tossa hetki sitten, oli niin rentouttavaa! Pitää ehdottomasti mennä uusin naimisiin et saa toiset! Vilma kirjoitti polttareista julkaiseman kuvan yhteyteen.
Lue myös:
TIS-Vilma paljastaa seksin säilyneen arjessa: ”Seksiä harrastetaan vauvan päiväuniaikaan”
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jari-Matti Latvala bongattiin huomiota herättävän kaunottaren kanssa – katso kuva
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Pyhimyksen syöksykierteelle ei näy loppua – ei tullut omaan oikeudenkäyntiinsä