Kuva: Nelonen
Tosi-tv-kaunotar Suvi Pitkänen avoimena: ”Parisuhteeni on ajautunut vaikeuksiin”
Selviytyjät-sarjan uudella tuotantokaudella mukana olevan kauneusalan yrittäjä ja dj Suvi Pitkäsen myöntää Metropolille suhteensa tyttärensä isän Marko Sompin kanssa ajautuneen pahoihin vaikeuksiin.
– Asumme saman katon alla Markon ja lasten kanssa, mutta ongelmia on ollut, Suvi kommentoi Metropolille.
Pariskunta on laittanut asuntonsa myyntiin jo kesällä.
Suvi kommentoi suhdetilannettaan Ilta-Sanomille tiistaina järjestetyssä seurapiiritilaisuudessa.
– Vaikeudet alkoivat vuosi sitten, eikä niitä ole vielä saatu selvitettyä, hän totesi lehdelle.
Ajatusmaailma muuttui Selviytyjien kuvauksissa
Suvi palasi hiljattain Meri-Lapista, missä hän osallistui Nelosen suositun Selviytyjät-sarjan kuvauksiin. Suvi painottaa oppineensa paljon uutta, kun hänen aikaisemmin itsestäänselvyytenä pitämänsä asiat eivät kilpailussa sitä enää olleetkaan. Nyt hän ajattelee monista asioista aivan eri tavalla kuin ennen Selviytyjiä. – Ennen ei tullut ajatelleeksi miten esimerkiksi vapaus ja mahdollisuus päättää omista asioista on hieno juttu. Ja se että on ruokaa, katto pään päällä ja mahdollisuus peseytyä lämpimällä vedellä, hän listaa. – En osaa tarpeeksi korostaa miten paljon arvostan näitä asioita nykyään entistä enemmän! Lue myös: Erohuhujen keskelle ajautunut Suvi Pitkänen edusti pikkutuhmassa nahkamekossa: ”Nyt juhlin”LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”