Tuore Miss Helsinki Oona Komi, 22, iloitsee yhteistyöstä Rosanna Kuljun kanssa: ”Hän on mieletön uranainen”
Reilu viikko sitten vuoden 2021 Miss Helsingiksi kruunattu Oona Komi, 22, on nauttinut elämästä voiton jälkeen. Sosiaalisen median kautta runsaasti positiivista palautetta saanut kaunotar kertoo päiviensä pitäneen sisällään muun muassa lehtikuvauksia ja tulevien työkuvioiden suunnittelua.
– Haluan olla moderni missi, jolla on vahvoja mielipiteitä ja näyttää, ettei kaikkien tarvitse mahtua samoihin raameihin. Minusta on siistiä, ettei Miss Helsinki -kilpailussa ole pituus- tai painorajoja, Oona kertoo Metropolille Naisten kymppi 2022 -tilaisuudessa.
Oona myöntää kamppailleensa teini-iässä ulkonäköpaineiden kansa.
– Nuorempana urheilin todella paljon, mutta teini-iässä painoni nousi jonkin verran. Silloin kamppailin ulkonäön kanssa ja olin epävarma omasta kehostani. Aika nopeasti tajusin, että minun ei tarvitse aina pysyä samoissa mitoissa. Nykyisin olen sinut oman ulkonäköni kanssa, hän kertoo.
”Rosanna tietää, mitä tekee”
Oona on iloinen, että pääsee tekemään töitä Rosanna Kuljun kanssa. Rosanna ilmoitti, ettei aio enää tulevaisuudessa jatkaa Miss Helsinki -kilpailun parissa, vaan uutena tuottajana aloittaa vuonna 2018 Miss Helsinki -kilpailun voittanut Janna-Juulia Vuorela.
– Rosanna vetää vielä meidän vuoden, ja Janna-Juulia aloittaa ensi vuoden suunnittelemisen. Rosanna on aivan mieletön tyyppi ja uranainen, joka tietää, mitä tekee. Häneltä ei jää mikään tekemättä, vaan hän hoitaa kaiken todella tarkasti, Oona ylistää Rosannaa.
Yhteinen koti rakkaan kanssa
Forssasta lähtöisin oleva Oona muutti Turusta Helsinkiin viime vuoden lopulla.
– Helsinki on minulle tuttu kaupunki, sillä ehdin asua täällä jo ennen Turkuun muuttamista, hän kertoo.
Hän elää parisuhteessa.
– Olemme olleet yhdessä puolitoista vuotta ja asumme avoliitossa. Tapasimme aikoinaan yhteisten ystävien kautta Turussa.
Lue myös:
Jättiyllätys! Miss Helsinki -kaunotar mukana Love Island Suomessa
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- KS: Seppo Hovi, 79, jäi leskeksi – löysi uuden kumppanin ja jätti Helsingin
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa