TV-tähti Oprah Winfrey kommentoi huhuja, joiden mukaan hän pyrkisi presidentiksi – "Se tappaisi minut"

Kun Donald Trump voitti Yhdysvaltain presidentinvaalit, alkoivat huhumyllyt pyöriä myös toisenkin suositun TV-tähden pyrkimisestä presidentiksi. Useat mediat sekä keskustelupalstat nostivat esille, että omasta keskusteluohjelmastaan tunnettu Oprah Winfrey aikoisi pyrkiä myös virkaan.
Oprah ei kuitenkaan aio lähteä leikkiin mukaan. Hän kommentoi asiaa Vogue-lehdelle seuraavasti:
– Koko poliittinen rakenne – kaikki valheet, pa*skanjauhaminen, selkäänpuukottaminen ja ilkeily – ei ole minua varten, Oprah sanoo.
64-vuotias supertähti on siis ulkona vuoden 2020 presidentinvaaleista. Useat olisivat halunneet nähdä Oprahin haastamassa Trumpin, mutta näin ei tule tapahtumaan.
– Minusta ei olisi siihen. Politiikka ei ole puhdasta eikä rehellistä – se tappaisi minut, Oprah kommentoi.
Saamme siis edelleen jännittää, ketkä kaikki vuoden 2020 Yhdysvaltain presidentinvaaleissa nähdään. Ainakin muusikko Kanye West on ilmoittautunut olevansa mukana.
Lähde: Metro UK
Kuva: WikiCommons


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.