
Twerkkauksen Suomen mestari avautuu: Bulimia oli tuhota terveyteni
Martina ja hengenpelastajat -sarjasta tuttu Twerkkauksen Suomen mestari Belinda Heinonen on avautunut videoblogissaan pitkään salaamastaan syömishäiriöstä, bulimiasta.
Belinda tunnustaa, että vaikka hän ei ole koskaan ole ollut isokokoinen, hän on silti kärsinyt bulimiasta monien vuosien ajan.
– Tein sitä säännöllisesti seiskaluokalta ysille, Belinda paljastaa.
Belinda sanoo olleensa yhdessä vaiheessa niin langanlaiha, että pyörtyi lattialle. Hänen äitinsä löysi hänet lattialta ja laittoi sokeria suuhun.
– Bulimiaa harrastettiin yläasteella kaveriporukalla ja mentiin yhdessä vessaan oksentamaan, mikä oli todella typerää, Belinda sanoo.
Belinda tunnustaa alkaneensa ymmärtää bulimian aiheuttamia terveysongelmia vasta ammattikoulussa opiskellessaan lähihoitajaksi. Mutta bulimia jatkui silti. Hänelle aiheutui syömishäiriöstä kompikaatioita ja suuria kipuja. Myös Belindan ruokatorven läpät löysentyivät merkittävästi oksentelun takia. Tästä tulee aiheutumaan hänelle lisää ongelmia vielä jatkossakin. Lähihoitajakoulussa opettajat korostivat, että oma terveys on aina etusijalla. Jos ei osaa pitää huolta omasta terveydestään, ei ole edellytyksiä hoitaa muita.
Bulimia kuitenkin jatkui siihen saakka, kunnes Belinda tuli ensimmäisen kerran raskaaksi. Hän ei halunnut sikiön kärsivän omasta syömisongelmastaan. Oksentelut syömisen jälkeen alkoivat vähentyä huomattavasti, koska hän ei halunnut että sikiö ei saisi tarvitsemaansa ravintoa. Synnytyksen jälkeen Belindan huomio keskittyi lapseen, eikä hän ehtinyt ajatella ylimääräisiä kiloja. Bulimia oli lopultakin selätetty.
Belinda toivoo tarinansa auttavan ulkonäköpaineista kärsiviä tyttöjä, jotta he eivät tekisi samoja virheitä kuin hän ja pilaisi turhaan ja pysyvästi terveyttään laihuuden ihannoinnin takia.
Koko video on katsottavissa Belinda Heinosen kotisivuilla.
VOITA VIP-MATKA GUNS N’ ROSES -PALUUKEIKALLE!
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Oho! Joel Harkimo ja Kerttu Rissanen yhdessä Helsingin yössä
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Oho! Joel Harkimo ja Kerttu Rissanen yhdessä Helsingin yössä
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa