Uusia näyttelijäpaljastastuksia – myös heillä on todettu koronavirus!
Metropoli.net listasi viime perjantaina lukuisia julkisuuden henkilöitä, joilla oli todettu koronavirus. Listalla oli mukana huippu-urheilijoita sekä näyttelijöitä, kuten Tom Hanks ja hänen vaimonsa Rita Wilson sekä Kanadan pääministerin Justin Trudeaun vaimo Sophie Grégoire Trudeau, 44.
Grégoire Trudeaun epäilleen saaneen tartunnan Englannista, jossa hän vieraili maaliskuun alussa osallistumassa puhujana suureen tapahtumaan. Hän poseerasi siellä kuvissa mm. F1-tähti Lewis Hamiltonin, 35, ja näyttelijä Idris Elban, 47, kanssa.
Nyt myös Idris Elballa on todettu koronavirus. Näyttelijä ilmoitti asiasta eilen Twitter-tilillään.
– Koronavirustesti oli tänään aamulla positiivinen Covid 19:lle. Oloni on ok, eikä minulla ole vielä minkäänlaisia oireita, mutta olen ollut eristyksissä siitä lähtien, kun sain tietää, että saatan olla altistunut virukselle. Pysykää ihmiset kotona ja olkaa käytännöllisiä. Päivitän jatkossa tilannetta voinnistani. Ei paniikkia.
Näyttelijämaailmasta on löytynyt myös muita tartunnan saaneita. Esimerkiksi James Bond: Quantum Of Solace -elokuvasta tutulla näyttelijä-malli Olga Kurylenkolla sekä Game of Thrones -sarjassa näytelleellä Kristofer Hivjulla, 41, on todettu koronavirus.
Kurylenko ilmoitti Instagramissa olleensa sairaana jo lähes viikon. Hänen selkeimmät oireensa ovat kuume ja heikotus. Hän kehotti ihmisiä pitämään huolta itsestään sekä suhtautuvan tähän sairauteen vakavasti.
Norjalainen Hivju ilmoitti olevansa perheensä kanssa omaehtoisessa karanteenissa ja että he ovat kokeneet vain lieviä flunssaoireita, mutta hän ottaa silti sairauden vakavasti ja kehottaa kaikkia noudattamaan ohjeita sekä pitämään huolta toisistaan.
Alla kuvia Kurylenkosta ja Hivjusta.
Kuvat: Instagram
LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta