Tämä pariskunta on kaukana normaalista!
Johnnyn ja Maxin kotona on kaikenlaisia pikkulasten tavaroita tuteista nokkamukeihin ja halinalleihin. Voisi siis olettaa, että he ovat pienen lapsen vanhemmat. Eivät ole.
Yhdysvaltojen Kentuckyn osavaltiossa asuva pariskunta harjoittaa DDLG-suhdetta, joka tarkoittaa dominoivaa isukkia ja pikkutyttöä (Daddy Dom, Little Girl). 20-vuotias Max on suhteessa 5-vuotias ”pikkuinen” ja 30-vuotias avomies Johnny on hänen ”isukkinsa”.
Parin mukaan heidän DDLG-suhteessaan ei ole kyse seksuaalisuudesta, vaan Maxilla on lista 5-vuotiaalle normaalisti asetettavia sääntöjä, joiden mukaan hänen tulee toimia, kuten esimerkiksi että pikkuinen ei saa sanoa vastaan eikä valvoa nukkumaanmenoaikansa jälkeen. Max joutuu nurkkaan häpeämään, jos hän rikkoo sääntöjä.
Max kertoo alla olevalla videolla, ettei halua Peter Panin mukaisesti koskaan kasvaa aikuiseksi, vaikka fyysisesti sellainen onkin. Max sanoo pystyvänsä toimimaan myös rationaalisesti, mutta hänelle mikään ei silti ole ihanampaa, kuin isukki lukemassa satua ennen päiväunia tai viemässä pikkuistaan leikkipuistoon keinumaan ja laskemaan liukumäkeä.
Alla video hämmentävän pariskunnan erikoisesta suhteesta.

Kuva: YouTube / Barcroft TV